Treeneissä meitä patisteltiin collieyhdistyksen paimennuskokeeseen, jossa oli näin sääntömuutoksen jälkeen tilaa kuten sääntöjen kiristyessä kokeissa yleensä on. Sinne siis mentiin, vaikka näin vähäisillä treeneillä ERIn eli kolmosluokan pääsylipun saaminen olisi varsin epätodennäköistä. Saatiin kuitenkin toinen 81 pisteellä toinen EH-tulos, ja koska keräämällä viisi sellaista pääsee kolmoseen ilman ERIäkin, iloitsimme tästä. Toki omaan tason nähden kelvollisesti suoritettu rata on aina ilon aihe pisteistä riippumatta. Tuomarina oli Eija Kansanaho-Palonen.

Alkuhäkissä pannoitin ensin kaksi lammasta Dingon odottaessa ulkopuolella. Häkistä otosta meni miinuspiste, varmaan vähän liikaa höökää. En muista. Vedin lampaat odottamaan, suljin portin ja lähdettiin matkaan pihan ja parkkiksen läpi. Pysäytys ennen kulkutielle menoa, tästä ei miinuksia, vaikka itse käskytin mitä sattuu ja Dingo katsoi itse parhaan suunnan siirtyä lauman eteen pysäyttämään. Kuljetuksessa tietä pitkin ei häröilyä. Pellolle menevällä portilla vähän häröilyä, Dingo luiskahteli tasapainosta ympäri. Tästä sillalle työntöön, joka meni aivan plörinäksi. En osannut ohjata kuljetuksesta poispäinajoon, Dingo luikahteli taas ympäri ja lauma puksutteli sillan ohi. Kuljetus häkin ympäri kujalle työntöön, joka onnistui paremmin vain kahden lampaan ohituksella. Ämpärien pujottelussa poispäinajolla Dingo juoksi taas ympäri ympäri ympäri ja ärähdin turhautuneena siihen, etten osaa ohjata tätä siirtymää ja koira turvautuu siihen, mitä se osaa, pyrkien sinänsä ihan järkevästi pitämään lampaat kasassa luonani. Kuljetus laidunnukseen, joka meni hyvin. Kuljetus loppuhäkitykseen ilman kummempia kupruja.