Terminaalisten (sic) kevätsäiden keskellä päästiin vappuna vihdoin korkkaamaan jälkikausi. Veka ja Flo saivat ajaa tuoreena noin 250 metrin jäljen, pari kulmaa, yksi keppi päässä. Hyvällä höökällä mentiin.

Dingo sai puolen kilometrin jäljen viidellä kepillä. Noin kymmenen metrin janalla erittäin hyvä eteneminen, ajatus oli oikein eteenpäin. Takajäljelle ja takakautta koukkaus oikeaan suuntaan. Olin oikein tyytyväinen Dingon työskentelyyn: reipasta jäljestystä, ojien ja polkujen ylitykset vain pienoisella tuumaustauolla ja kepit nousivat kaikki. Loppupäässä Dingo kiersi pienen kalliolta laskeutumisen, hämääntyi Hannesta ja polusta ja eksyi jäljeltä, kun matkan ja maastohaasteiden myötä alkoi vähän uuvuttaa. Päästiin takaisin jäljelle ja jatkettiin loppuun.

Vapun jälkeen keskiviikkona starttasivat myös pk-seuran ryhmätreenit. Dingo haki esineen ja hienosti hakikin. Lähetin keskeltä ruutuun, Dingo lähti reippaasti, risteili ruudussa, eteni taakse, tarkensi sieltä esineen ja tuli kiitolaukkaa sen kanssa takaisin. Tästä annan 30 p.!

Kaverin tallaama jälki, 300 metriä kolmella kepillä ja useilla kulmilla. Jälki ehti vanheta reilut puolitoista tuntia. Janalla edettiin yhdessä ja lähetin läheltä. Meni vähän nuudeliksi, mutta takajäljen kautta päästiin jäljelle. Dingo jäljesti vallan mainiosti, liinassa tuntui alkumatkalla jopa pientä vetoa. Ensimmäinen keppi jäi vieraaseen jälkeen keskittymisen alle, loput nousivat. Erinomaista.