Maanantaina hallille. En kykene noudattamaan mitään suunnitelmaa kahta minuuttia kauempaa, vaan ilmoitinkin Floran marraskuun lopun tanssikisaan, koska siellä ilmoiteltiin olevan tilaa. Illalla kaavailin yhteen hyllyllä olleeseen musiikkiin, johon on sopivat vaatteet, melkein valmiiksi uuden ohjelman vanhoista elementeistä. Treenissä tehtiin vain palauttavaa, lelupalkalla kaikenlaista pieninä pätkinä.

Veka hippasteli mukana, kun vein tötsän ja esteet paikoilleen. Näin ollen ei tötsän löytymisessä ollut ongelmia. Hienoja kiertoja, tosin toistoilla alkaa flänkki pullistua vasempaan.

Hilasin esteitä vähän leveämmälle, ja tehtiin merkkiä niiden välistä. Veka suuntasi kovaa paikalleen jättämälleni kiertotötsälle, mutta malttoi liirata merkille, erinomaista.

Hahmotuspähkinöitä jatkettiin ympyrällä samaan kohtaan kuin äskeinen merkki niin, että vein merkin ja tötsän kentän reunoillle. Ensin pallolle, sitten riskillä tyhjään: Veka suuntasi liikaa vasemmalle ja olisi päätynyt ympyrästä ulos (jos olisin sellaisen merkannut), mutta se ei lähtenyt esteille eikä merkeille, joten ajatus oli oikea ja palkkaa tuli.

Tunnari Veka häsäsi oman viereisen ja lähti itse korjaamaan, kun kuittasin tuodun kapulan vääräksi. Omasta kehut, ja otettiin väliin sarja kaukoja (moitteeton). Uusintatunnari oikein.

Dingo aloitti luoksetulolla, pallo eteentulosta. Ponkaisi vähän päin ja vähän sivulle... samoin hypyssä. Fokus korrektiin eteentuloon.

Tunnari moitteeton, autoin noutokäskyllä eteen. Jättävät alkavat hahmottua. Merkillä vähän unohduksissa merkille eikä sen ohi kävellen pysähtyminen. Tämän ja kierron erotteluun saadaan tehdä töitä.

merkki.jpg

Kaukoissa taas edistymistä, maa-istu-maa menee kivasti ja voi alkaa miettiä etäisyyden ottamista. Seisomisvaihdotkin onnistuivat, kun muisteltiin edessä istuen. (Paikkaistumisen muistin Dingon ahmiessa purkista viimeisiä saksanhirvihippusia.)