Tiistaina Dingon huilivuoro ja Vekan kanssa hallille. Ensin kipitin läpi Floran ja Dingon ohjelmat ja fiilistelin Vekalle uutta musiikkia. Löysin makean folkkisräimeen, jossa olisi rytmi, tempo ja meininki juuri meille, mutta totesin, ettei se ole kaikkein korvaystävällisintä kuunneltavaa eikä siinä ole minkäänlaisia toisistaan erottuvia osioita (joita edellisessä Höglorfenissa oli sentään edes vähän), joten olisi vaikeaa pysyä ohjelmassa kärryillä useita minuutteja. Pohdin lisää ja miksasin Vekalle kolmen minuutin version letkeästä popista, joka Floran kanssa piti tehdä avoimessa (tai sitten vaihdan taas takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan). Dingollekin olisi jo seuraava musiikki valmiina, vaikka ensimmäistäkään ohjelmaa ei ole vielä edes aloitettu...

Veka treenasi tokoa, ja vallan mainiosti treenasikin. Aloitettiin ohjatulla. Ensin lähetys hyvin läheltä merkkiä, sitten lähtömerkiltä. Hienoja merkkejä. Sitten vein merkille ja noudettiin. Oikealle piti auttaa, vasen hyvin. Sitten merkki pois ja ympyrää. Ensin pallo ympyrän taakse, sitten monta kertaa tyhjään. Moitteettomasti. Sitten kiertotötsä, hypyt ja kapulat paikoilleen. Heti lähtömerkiltä hyviä kiertoja! Molempien puolien noudot pysäytykseen jätöstä. Luoksetulo: pari kertaa käsimerkillä yläkautta, oli loistava! Vielä läpijuoksusta palkka. Zetassa kaikki oikein. Pari kolmen sarjaa kaukoja kymmenestä ja viidestätoista metristä, nämäkin oikein. Erinomainen treeni. Ei tehty tunnaria...

Sitten tauko, jonka jälkeen positiojuttuja. Ajatuksena on opettaa Vekalle uusina positioina jalkojen välissä nokka eteenpäin (mellan) ja edessä poikittain vasen kylki vasten (före) kulkeminen, tehdä valmiiksi oikealla vasen kylki vasten (sida) ja tehdä näissä ja jo olevissa positioissa sivuaskelia, pivoteja ja peruutuksia. Oikealla oikea kylki vasten ja takana poikittain voidaan tehdä jotkut suorat pätkät. Katsotaan, riittääkö tämä voittajaluokassa. Panostetaan siis positioihin, joissa voi pitää katsekontaktia, koska ei oikeastaan huvita yrittää saada vanhaa tokoänkyrää siitä enää poiskaan. Nyt siis tehtiin nakillisen verran kutakin näistä uusista: jalkojen välissä Veka tuli mukana hyvin, eteen sain sitä namilla ohjailtua aika kivasti ja ohoh! oikealle sain nyt ohjattua sujuvasti. Tässä on tapahtunut tauon aikana kehityshyppäys.