Perjantaina oli Janakkalan koirakerhon koiratanssikisa. Entréemme oli vähän liiankin näyttävä, kun juutuin massiiviseen tietyöruuhkaan ja luokan jo alkaessa seisottiin jonossa kymmenen kilometrin päässä kisapaikasta. Kiva kisajärjestäjä tarjosi mahdollisuuden esiintyä alokasluokan jälkeen (avoin luokka oli ensin), mutta ehdittiinkin paikalle ennen avoimen luokan loppua ja halusin mieluummin juosta suoraan kehään ilman tutustumista kuin istua odottamassa eli kärsimässä alokkaan loppuun asti. Onneksi olin tullut esiintymisvaatteissa eikä tarvinnut kuin riisua kengät ja vieritellä Vekalle tennaria yhden esityksen ajan, sitten hop kehään.

Tuomareita en muistanut tervehtiä taaskaan... mutta ohjelman sentään muistin, ja onneksi Janakkalan kehä on mukavan tilava eikä haitannut ajautua vähän eri kohtiin kuin piti. Ohjelma meni kokonaisuutena hyvin. Vekan vire hiukkasen latistui pienestä kisajännityksestäni eikä se keulinut niin paljon kuin olisi voinut. Alun sivuaskeliin se ei ihan pystynyt keskittymään tarpeeksi, vaan valui eteen. Takana pysyi aika mukavasti. Peruutuksessa tuli jokunen korjaus, mutta aika hyvin sekin. Höger-positio on vaan huono, saa jäädä jatkossa vähemmälle tai jopa pois. Siinä Veka ei saanut koottua itseään sivuaskeliin ollenkaan, vaan tähän tuli ihmeellinen pohkeenväistö. Laukkaosio ok vain pienellä mutkassa irtoamisella. Perusasento-osiossa sentään keuli niin, että vasemmalle käännöksessä luikahti kokonaan ympäri... Loppuun tuli aiottua pienempi ympyrä, kun kävelin ylipitkät suorat sitä ennen.

Arvostelu. Mari Väänänen: kivasti selkeitä seuraamisosioita, lisää tarkkuutta positioihin ja omaan rintamasuuntaan, kaunis koira ja hyvä kontakti, hyvä ja vaivattoman näköinen yhteistyö, lisää tarkkuutta niin näyttävä pari, pisteet 78/87. Hannele Parviainen: hyvä kehänkäyttö ja hieno kontakti, sivulla ja takana koira poikittaa, pisteet 81/83. Katja Tamminen: riittävästi positioita, odota koiraa sivuaskeliin lähdössä, pysy suorassa koiran ollessa edessä tai takana, hieno kontakti ja innokas koira, loppuasento sopii, alkuasentoa voisi miettiä, pisteet 82/87. Yhteensä 166 pistettä, KUMA ja sijoitus 1/3. Olipa kiva välillä voittaa jotain, ja aivan supermahtavaa saada menolippu voittajaluokkaan! Veka oli taas aivan toppen kisakaveri. :) Pisteiden paljoudesta oikeasti vähän yllätyin, koska ohjelma on niin yksinkertainen ja teknisiä kömmähdyksiä oli. Mutta meininki oli hyvä niin kuin pitikin! Kappeleena Hedningarnan Höglorfen, ja tältä se sitten näytti: https://youtu.be/nYcI7cfo1bQ