Perjantaina lähdettiin Dingon kanssa Ilmajoen Riistavallille perinteiselle collieiden Pohjanmaan alaosaston leirille. Oli taas vallan mainio leiri: toimivat järjestelyt ja mukavat ihmiset hyvissä olosuhteissa. Osallistuimme jälkiryhmään. Lauantaiaamuna maastoon, hyvä tyyni ja kostea alle +20 asteen jälkikeli. Dingolle tehtiin näköjanaharjoitus: esiteltiin koiralle kaveri janalla lähdössä tallaamaan jälkeä. 300-metrinen jälki vanheni puolisentoista tuntia, ja janalle tultaessa Dingo oli autuaasti unohtanut nähneensä siellä ketään... jana oli epämääräistä hortoilua. Kun jäljelle päästiin, Dingo ajoi sen hyvin ja noukki kaikki kolme keppiä. Työskentely vain parani koko matkan. Loppukeppi suussa kääntyessään herra pitkäpiuha hoksasi, että mukana on ihmisiä ja sai hepulin kouluttajalle ja valokuvien ottajalle...

Iltapäivällä menin toisen koirakon kanssa tekemään esineruudun. Tallattiin rämeiselle hakkuulle täyskokoinen ruutu, esineet M-kuviossa. Pitkään on haettu vain yhtä, nyt halusin paneutua asiaan ja hakea kolme. Loppujen lopuksi ne kyllä löytyivät, viimeinen vasta lähempää lähettämällä. Olin vähän turhan turhautunut ruudun jälkeen... juuri esineillä matalavireisyys näkyy ja verkkainen tahti tekee etsimisestä vähän tehotonta toisin kuin jäljellä. Dingo teki kuitenkin töitä, se vain ei tee ristiin rastiin tallatussa ruudussa suoria pistoja vaan kuljeskelee. Tein vielä toiseen paikkaan kolme lyhyttä kapeaa kaistaletta, joilla koira kulki suoraan.

Sunnuntaina lähdettiin mukavaan kangasmetsämaastoon. Dingolle tallattiin noin 300 metrin jälki ajatuksena tehdä siitä helppo ja häiriötreeninä pistää sinne marjastamaan kavereita, joista Dingon pitäisi päästä ohi. Mutta kun jäljelle osui suopursua, soistumaa ja maastonvaihteluita, ei pistetty enempää haastetta leiriväsymyksen päälle. Lyhyellä janalla saatoin noin puoliväliin, siitä taas verkkaisesti kiemuroiden jäljelle. Sitä suopursua ei ole ollut ja on pitänyt osuttaa jollekin jäljelle. Taas todettiin, että vaikka haju on ihmisen nenään voimakas, ei se koiraa häiritse. Dingo puksutteli kuin pieni dieselveturi suopursujen ja muunkin maaston läpi poimien myös kaikki kolme keppiä. Yhdessä kohdassa se kääntyi pienen kallion päälle, näytti katselevan maisemia, ja kun en antanut liinaa, tuli alas ja jatkoi jälkeä. Mutta niin vain jäljentekijä kertoi myöhemmin tehneensä mutkan nyppylän päällä huomattuaan, ettei pääsekään toista puolta alas. Dingon meno parani taas koko ajan loppua kohden, ja loppusuoran avoin jäkälikkö oli hyvinkin kaunista tiivistä jäljestystä.

ilmajoella.jpg

Iltapäivällä alkoivat olla paukut loppu sekä koiralta että ohjaajalta ja vesisade jatkui. Mukaan tuli vielä pari koirakkoa, joille tehtiin esineharjoitus, pieni paikkausjälki ja Dingolle tuore näköjana samassa paikassa kuin eilinen. Nyt katsottiin lähtö ja lähetettiin koira samantien jäljentekijän tultua pieneltä jäljenpätkältä pois: Dingo eteni rauhallisesti kävellen mutta suoraan. Jana, kaikkien koirieni kompastuskivi ja kokeessa pistesaalis, täytyy nyt todella panna mietintämyssyyn, vallankin kun jäljestykseen voi oikeasti alkaa luottaa ja kepit nousevat huikealla prosentilla. Esineruudussa toki se yksi yleensä nousee aika sujuvasti, mutta omaa taktiikkaa ja kriteerejä miettimällä voisi edistää useamman löytymistä.