Lauantaiaamuna tien päälle kohti kesän seuraavaa kohokohtaa. Nahkacollietoveri Anna järjesti omatoimileirin kotonaan Laitilassa, ja aivan mahtava viikonloppu olikin! Kunnon puitteet, hyvät treenit, parasta seuraa ja sääkin vaihtui perjantain kaatosateesta mitä kauneimmaksi kesäksi. Leirikoirana oli Dingo, koska ohjelmassa oli pk-tottista ja jälkeä. Lauantaina paikalla oli tottiskouluttaja Kirsi Petäjämäki. Valitsin teemaksi tietysti seuraamisen, koska muissa tottisliikkeissä ei ole ongelmaa, ne ovat vain vielä kesken mutta eteenpäin menossa. Seuraaminen sen sijaan ei ole. Näytettiin sitä pätkä, ja voi pojat että ongelma tuli kyllä selväksi. Liekö syynä ollut uusi paikka, hellesää, yleisö, koulutustilanne vai kaikki yhdessä... Dingo ei seurannut, mutta ei myöskään osannut nyt luoksetuloa eikä noutoa, joilla virettä yritettiin nostaa. Onneksi se ei mitenkään ahdistu tai paineistu mistään ja itseänikin vain nauratti, koska ei aina vilpittömän, yksinkertaisen hyväntahtoiselle pinkoeläimelle hikeentyäkään voi. Kukaan tätä nähnyt ei varmaan usko, millaisella draivilla, miten nopeasti ja kestävästi Dingo työskentelee lampailla. Muuhun se ei syty, ja sehän on ongelman ydin: matala vire ei kestä. Yritettiin ruokaa saalistuttamalla nostattaa koiraa, ja kuulemma näki, että vaikkei virettä luonnostaan olisi paljon, kyllä sitä olisi enemmän kuin olen saanut tähän irti. Ratkaisu: nostaa koira himoitsemaan palkkaansa, niin että sen eteen jaksaa seurata kunnolla. Nälkää, töitä ruoan eteen, ei mitään ilmaiseksi ja saalistamalla palkaten. Yritetään.

Päivän päätteeksi otin vielä 80 sentin hyppynoudon, joka sujui yhdellä lisänoutokäskyllä. Mahtoiko Dingo muistella vielä maanantaista sakemanni-insidenttiä, kun kapulan poiminta pohditutti. Tämän korkeuden sujuva suoritus on tämän kauden hyppynoutotavoite, iso hyppy saa odottaa ensi kesää. Pieni paikkamakuu tehtiin kaverin treenaillessa häiriönä: hyppynouto sai Dingon istumaan, muuten pysyi hyvin.

Sunnuntai alkoi ysimillisen starttarin laukauksilla. Dingo istui perusasennossa kaksi laukausta ja oli paikkamakuussa toiset kaksi. Olin vieressä ja laukausten jälkeen vapautin, kehuin ja annoin herkkuja saalistuttamalla. Eipä reagoinut paukkuihin Dingo korvanheilahdusta enempää. Sitten lähdettiin läheiseen hulppeaan jälkimaastoon, ihanaa sileää kangasmetsää. Tallattiin jäljet ja 50 metriä syvä hieman vajaalevyinen esineruutu. Dingo haki yhden esineen. Sabotoin lähetyksen lähettämällä tallaamattomalle alueelle, koska en nähnyt takamerkkiä ja ruutumme oli suunnikkaan muotoinen. Dingo otti askelen, pysähtyi pohtimaan, korjasi suunnan ruutuun ja lähti jolkottelemaan. Se teki vallan mainiosti töitä ja juoksi kohtapuoliin takaisin vastakkaisen takanurkan esineen kanssa. Tämä oikein hyvä!

laitila1.jpg

(Kuva on lavastettu, en oikeasti kävele jäljellä noin lähellä koiraa vaan seitsemän metrin liinan päässä.) Dingon jälki vanheni melkein puolitoista tuntia. Pituus 300 metriä, kolme keppiä, pari kulmaa. Kepit ja kulmat oli merkattu ja jäljentekijäkin mukana. Janalla Dingo käveli suoraan ja reagoi jälkeen, mutta kääntyi oikeasta suunnasta takajäljelle, sitten lähtöpaikalle ja jäi jotakin haaveilemaan. Otin viereen ja lähetin suoraan jäljelle. Dingo lähti jäljestämään tasaisen rauhallista tahtia ja vaikka kepeistä se nosti vain viimeisen, olin jälkityöskentelyyn aivan huipputyytyväinen. Dingo teki huolellista työtä ja ajoi koko jäljen lähes täysin ilman ylimääräisiä mutkia (yhdessä kohdassa ihmetteli vähän aikaa hallia ja autoja metsän keskellä, mutta siitäkin jatkoi itse). Se oli todella sen näköinen, että jälki on tärkeä, ja keskittyi niin kovasti, ettei nenäenergiaa riittänyt enää ensimmäisille kepeille. Niistä en nyt huolehdi, koska tästä vaiheesta varmasti kehitytään vielä eteenpäin niidenkin nostoon. Loistavaa Dingo! Loppupalkaksi kaverin kanssa pinkoilua.

laitila2.jpg