Sunnuntaina troikka metsäjäljelle. Jälki on kyllä ihmisen ja koiran parasta aikaa. Lajeja on kahdenlaisia: tottelevaisuuslajeja, joissa kaikki tehtävät eli temput pitää koiralle opettaa ja motivoida se tekemään ne, ja sitten koiran luontaisia ominaisuuksia hyödyntäviä lajeja, joissa jo tekeminen itsessäänkin on koiralle palkitsevaa. Jälkimmäisiin kuuluvat maastot, agility ja paimennus. Näistäkin kuitenkin agilityssä ja paimennuksessa koiran täytyy koko ajan totella ja ohjautua. Jälki on ainoa, jossa ihminen menee koiran nenän perässä määräämättä tahtia. Siksi se on parasta. Ja myös kisaamattomien koirien kuuluu päästä jäljelle.

floja%CC%88lki.jpg

Esine-etsinnän tein vain Dingolle. Kävelin siksakkia kapean kaistaleen, jonka keskellä oli pieni nousu ja hyppy puunrungon yli. Nyt otin tien vieressä virittelyesineen kehupalkalla. Sitten lähetyksessä pieni hetsaus. Dingo ei tunnu innostamisesta nousevan, koska ei hytky ja hingu (mitä se ei missään muualla kuin paimennuksessa koskaan teekään), mutta lähti hyvällä meiningillä, loikahteli kaistaleen päähän ja toi esineen. Moitteeton suoritus.

Floran ja Vekan jäljet ehtivät vanheta puolisen tuntia ja olivat muutaman sadan metrin pituisia. Sää oli helteiden jälkeen mukavan viileä, tuulinen ja kosteahko. Flora lähti janalle hyvin, pysähtyi ihmettelemään ja jatkoi jäljelle. Alkumatkalla kulmasta ulos ja korjaus, sitten hyvällä vauhdilla kalliota ylös alas ja oksakasojen yli. Molemmat kepit nousivat kepeästi. Nauhoitinkin tätä pätkän: https://youtu.be/r0PXMfmwcgU

Veka ponkaisi janalle, vinoon, en päästänyt niin korjasi itse rintamasuunnan mukaan suoraan ja lähti jäljestämään sellaisella draivilla, että risut ja männynkävyt lentelivät ja roikuin liinassa kaksin käsin puolijuoksua mennen. Molemmat kepit nousivat hyvin. Olipas Vekalla vauhti päällä. Ilmavainuisena toki tykkääkin tuoreista jäljistä.

Dingolle kevyempi setti kuin perjantaina: vain parisataa metriä mutta pientä pähkinää purtavaksi. Jäljen iässä pidän kiinni vähintään kisa-ajasta eli tunnista. Janalla se oli niin Dingo... sai ennen lähetystä nenäänsä takaapäin jonkun ihanan hajun ja lähetyksestä kääntyi ympäri ja lähti nenä ylhäällä sinne. Uudella yrityksellä vähän lähempää eteni hyvin, takajäljeltä kääntyi kun en päästänyt ja lähti jäljestämään. Alkumatkan mäntykankaalla meni hyvin, sitten tultiin paksulle kostealle sammalpohjalle kuusikkoon. Dingo selvitti kulman, mutta sen jälkeinen keppi sammalten jälkeen kuivilla lehdillä jäi, taisi olla juuri sen verran jäljeltä sivussa. Takaisin männikköön, lopussa noin viiden metrin päässä tiestä kulma puunrungon yli ja loppukeppi noin kymmenen metrin päässä. Olin aika varma, että Dingo yrittäisi tietä nuuskimaan, etenkin kun olin juuri kulkenut siitä Vekan kanssa. Mutta ei, se otti kulman tarkasti ja nosti kepin vilkuilematta tielle. Erittäin hyvä!