Maanantaina sulkapalloa ja iltatöitä, tiistaina hallille. Veka jäi pitämään muutaman päivän lomaa tanssikisan päälle. Ensin koreografioin Dingon ohjelmaa ja sainkin sen varsin kivaan malliin. Tarkoitus on mennä Dingon kanssa oman seuran tanssikisaan huhtikuun alussa, jotta saan sille ensimmäisen kokeen hallissa, jossa se on edes käynyt ja jonne ei ole pitkä matka (Koirakoutsilla siis). Vekan kanssahan voi kisata missä vaan miten vaan, mutta nyt käännetään joka tapauksessa katseet tokoon ja maaliskuun kokeeseen. Vekan ohjelman kävin läpi pari kertaa kaavaillen siihen tulevia muutoksia. Florankin ohjelmaa fiilistelin vähän.

Sitten Flora areenalle. Aloitettiin tekemällä fram-positiossa suoria, käännöksiä ja temponmuutoksia. Pysyi muuten aika hyvin, mutta pivoteissa lurpsahti kokonaan ympäri. Sitten samaa höger-positiossa, vallan mainiosti. Tätähän on parissa treenissä tehty ja Flora on alkanut kasata kinttujaan oikein kivasti, vaikka etenkin hidas tempo on haasteellinen. Sitten sida-positiota, muutama askel nakin perässä. Sivuaskelia kaikissa neljässä positiossa oikea kylki vasten ohjaajaa, hienosti! Nämähän ovat vallan alkaneet sujua. Juuri nyt voitaisiin tehdä vain tätä, toko on jossain kaukana.

Dingo tokoili. Oli kiva ja reipas, mutta eihän tässä oikeasti ennen lauantain koetta ehditä enää hittojakaan... tosin alon liikkeet alkavat maistua vähän puulta, joten on kiva jättää toko kokeen jälkeen vähäksi aikaa tauolle ja keskittyä HTM:ään. Tavoitteena kokeessa on tehdä liikkeet yhdessä yrittäen sulkea tulokset mielestäni. Tulostavoitteista luopuminen vain ei noita vahvimpia puoliani ole! Nyt heti alkuun paikkamakuu Hannen ja Uljaan kanssa. Se on aina tehty treenin loppuun, nyt kipitettiin autosta suoraan paikkaan pomppivan koiran kanssa. Hyvin pysyi! Ainoa kriittinen hetki oli, kun Dingo bongasi Hannen ja häntä alkoi vispata korvien painuessa iloluimuun... mutta siellä pötkötti. Sitten kisamaisesti eli pötköön palkatta kapulanpito, hyppy ja kaukot. Hypyssä suoraan sivulle taas... tähän tehokuuri kokeen jälkeen. Kaukojen aloituksessa tuplakäsky käsiavulla, istumaan hyvin ja maahanmeno vähän vajaa. Loppuun häsähäsäsin vielä äkkiä kaukoja, joissa nyt ilman estettä tassujen edessä jäi kisamatkasta maahanmeno vähän vajaaksi. Vähän, mutta Dingo osaa sen täydellisesti, joten ei tarvitsisi lipsua yhtään.