Lauantaiaamuna jäljille. Tallasin muutaman sadan metrin jäljet. Flolle ja Vekalle pari kulmaa ja piikki, yksi keppi lopussa. Kummallakin jana meni vähän hulinaksi, mutta jälki huristeltiin vallan mukavasti alusta loppuun. Kivaa viikonloppuviihdettä ei-kisakoirille. :)

Aika oli kortilla, joten Flon ja Vekan jälkiä ehdin vanhentaa vain puoli tuntia, mutta Dingon tunnista pidin kiinni. Janalla taas ihan jotain ilmavainuajatuksia, mutta jäljelle asti tultuaan Dingo poimi sen heti ja lähti menemään. Nyt ei ollut niitä merkkejä, menin vain koiran perässä. Olen jo pidempään pyrkinyt pysymään jäljellä liinan päässä kymmenessä metrissä poissa koiran tieltä, ja Dingo jäljestääkin hyvin itsenäisesti eikä katsele ja kysele ollenkaan (silloin kun se keskittyy jälkeen eikä johonkin muuhun). Maasto oli oikein kivaa mäntykangasta, mutta alkupää ei ollut tasaista vaan pieniä kallionousuja ja -laskuja ja isoja jäkäläisiä kiviä. Kulmia oli kolme, niissä ei ongelmia. Keppejä niinikään kolme ja nousivat hyvin. Kuvassa Dingo paikallistaa loppukepin. Kepin löydettyään se poimii sen ja tuo iloisesti laukalla.

keppi.jpg

Sunnuntaina pidettiin lepopäivä. Maanantaina hallille. Vekalle voittajan kisajuttuja. Nyt tehtiin perusasentojen kohentamiseksi niin, että kokonaisen liikkeen jälkeen tuli kisakehupalkka, siirtymä seuraavan liikkeen aloitusperusasentoon ja siitä jes! pallo. Metskuhyppynouto oli aivan kelvollinen. Sitten tunnarissa varma onnistuminen eli vain oma kapula... jemmasin sitä vähän reunalle aksakamojen sekaan. Luoksetulo ok. Seuraamisen peruutusta, pari askelta menee hyvin, mutta sitten perä lähtee heittämään vasemmalle. Vastakkain edessä menee hyvin suoraan. Viimeisenä kaukoja: kisamatkalla kolme, neljä ja viisi vaihtoa. Tosi hyvin! Yksi setti pieleen ja havainto: jos menee väärin, kannattaa ottaa kokonaan uusiksi, koska korjailu tuppaa teettämään lisää vääriä ja etenemää. Hieno toko-Veka tänään!

Dingo lämppäili jättävillä vauhdista pallopalkalla. Sitten alokkaan kisajuttuja kokonaisina liikkeinä eli perusasennon jälkeen kisakehut ja sitten vasta palkka. Dingo tuntui vastaavan tähän tosi hyvin. Luoksetulo kovin vauhdikas, pieni törmäys ja tuplakäsky sivulle. Kymmenen metrin seuraaminen aika kivasti. Kapulanpitoliike moitteeton! Hypyssä vahvistin perusasentoon tuloa käskyllä, tämä hyvin. Päätin tässä kutsua nimellä, että koiran mieleen painuisi oman nimen tarkoittavan tokokontekstissa perusasentoon tuloa, koska siitä on hyötyä myöhemmin muissa jutuissa. Tokon alokkaan liikkeet ovat siis varsin kivalla mallilla! Seuraamisessa ja kaukoissa on vielä hommaa. Kaukoissa oli nyt kannellinen purkki mukana, joten tehtiin askelen etäisyydeltä takapalkalla. Dingo karkaili takapalkalle noin joka toisella vaihdolla... mutta eiköhän se ala sujua. Muutamat seisomaan ja istumaan nousut, viimeiseksi istu-maa kuten kisaliikkeessä. Sitten tunnari: oikein hyvä suoritus ja vähän avustusta sivulle palautukseen. Loppuun tehtiin minuutin paikkamakuu noin 15 metrin etäisyydellä. Dingo pysyi nätisti maassa, vaikka kaula venyi ja pää kallisteli viereiseltä kentältä ja käytävältä kuuluvan haukunnan suuntaan. Mainio toko-Tinko! Koekalenteria on jo selailtu.

Floran kanssa keskityttiin HTM-juttuihin. Kymmenen metriä rad ja sama takaisin höger, sitten lelupalkka. Päädyin tekemään myös pyörähdyksiä positioissa lelupalkalla, koska Flora oli kiihdyksissä ja silloin sen täytyy saada purra ja raastaa. Tehtiin siis mahdollisimman pienellä käsiavulla kussakin positiossa vastapäivään pyörähdyksiä, joiden kautta sitten vaihdetaan positiosta toiseen. Näitä aina muutama peräkkäin kehuilla, sitten lelupalkka. Alkoi sujua oikein kivasti. Puolenvaihdot jalan alta menevät vielä kömpelömmin. Sitten vähän rauhoituttiin tekemällä kaukoja namipalkoilla ja jatkettiin nameilla. Positioiden haku maasta kutsuen meni vähän arpomiseksi. Ympäri pyöriminen eri suuntiin on ihan valmis... tosin siinäkään Flora ei taida juuri käskyä kuunnella, vaan lukee kroppaa ja suuntaa. Sehän on ongelmana nyt vähän joka kohdassa. Loppuun tehtiin tunnari, joka näytti koheltamiselta, mutta tuotti tuloksena oikean kapulan. Hyvä Flora!