Sunnuntaiaamuna omalla poppoolla jäljelle. Olen ollut varsin nihkeä tekemään ja ajamaan jälkiä ilman kisatavoitteita, mutta onhan se metsäjälki nyt vaan parasta tekemistä sekä koiralle että ohjaajalle. Odotellakaan ei tarvitse, vaan saan kätevästi lähteä jo ensimmäistä tunnin vanhana ajamaan, kun kolme jälkeä on tallattu. Ja Veka esittelee videolla, miltä se sitten näyttää... pääset ihailemaan kilometrikaupalla koiran peräpeiliä. :)

https://youtu.be/MI0sIkpLxeY

Dingon jälki oli parinsadan metrin oikein kiva ja helppo palauttava hurautus eilisen haastejäljen jälkeen. Sää oli marraskuuksi aika kiva +8 asteen kostea mutta poutainen ja vähän tuulinen harmaus. Janalla Dingo yritti loikata heti sivuun takaisin polulle, mutta toisella lähetyksellä se lähti ravaamaan aivan suoraan janaa pitkin, oli siis bongannut jäljen jo. Jälki ehti vanheta knaftisti tunnin, joten aika korkealla nokalla mentiin ja huristeltiin reippaasti jälki alusta loppuun. Ainoa keppi oli juuri ennen polkua. Dingo loikahti polulle, kiersi takaisin ja jäi nuuhkimaan tuulta. Tein itselleni malttiharjoituksen ja odotin hiljaa paikallani, kunnes Dingo muisti olevansa jäljellä ja jatkoi pienen matkan kepille. Tämä olikin sopiva palauttelujälki.

Toinen jälki lurahti reilusti yli puoleen kilometriin eli ylipitkäksi, kun keppejä oli vain yksi. Sen sai siis paras jälkikoira eli tietysti Flora. Se vipelsikin rivakasti koko jäljen eikä antanut retkeilijäporukankaan häiritä, vaikka jälki kulki koko loppumatkan näkö- ja kuulomatkan päässä polulla koirineen kävelevästä ryhmästä. Flora reagoi vain nostamalla selkäharjansa pystyyn. Se on kyllä ihan omaa luokkaansa jäljellä.

Vekan jälki oli muutama sata metriä, niinikään vain yksi loppukeppi. Janalla Veka loikkasi hetikohta sivuun, kutsuin takaisin ja suuntasin paremmin. Nyt edettiin jäljelle asti, mutta nosto meni vähän poukkoiluksi. Jäljen Veka ajoi vallan mainiosti, kulmissakaan ei hämminkiä. Yksi källikin tuli tehtyä, kun ylitin ojan ja vastarannan pusikon takaa avautuikin joka suuntaan polveen asti ulottuvaa puunrankamerta... oli pakko kääntyä kannoillani ja tehdä piikki melkein paluuperänä ojanpohjaa pitkin. Jälkeä ajettaessa jäin liinan päähän odottamaan, että Veka selvittää tilanteen ja jatkaa tältä reunalta, minkä se tekikin tuota pikaa. Hyvää työtä, mainio Veka. :)