Tiistaina käytiin viimeistä kertaa tänä vuonna paimentamassa Saarikylissä. Hakapaimen muuttaa ainakin talveksi pois. Kiitos ja näkemiin! Dingo ei siis hetkeen pääse lampaille, joten ei tehty mitään ihmeellistä. Flänkeistä oikea toimi, vasen nihkeili. Suunnanvaihdot lauman takana sujuvia. Pysähdykset toimivat joskin pääosin tuplakäskyillä. Peruskuljetus alkaa olla tuttua kauraa. Lampaiden luota pois kutsuminen toimii, jos olen itse tarkkana. Jos lepsuilen ja koira livahtaa, siellä taas mennään rullaatirullaa ympäri... mutta nyt siis saatiin alkuun hieno pätkä, kun käveltiin yhdessä ilman liinaa kohti pellon toisessa päässä olevia lampaita. Rauhallinen lähestyminen on siis ollut Dingolle vaikeaa. Käskytin välillä pysymään tässä ja annoin taskusta namin. Kun päästiin lähemmäs lampaita, Dingo alkoi kävellä matalampana vaanien ja tuijottaen. Ja pysäytin ja lähetin sen, ennen kuin ehti luikahtaa. Nyt alkaa jo paimennus tuntua siltä, että kaivattaisiin uusia haasteita ja ratatreeniä, vaikka kisa-ajatukset ovatkin kaukana.

Keskiviikkona olivat vuorossa Koivumäen jälkikauden päättäjäiset. Treenattiin, kahviteltiin ja syötiin herkkuja. Tein vain tokotreeniä Vekan kanssa. Veka oli oikein pätevä tokokoira. :) Saatiin aikaan kolmen koiran paikkamakuurivi ja liikkuri, ensimmäistä kertaa siis päästiin kokeilemaan yksittäin maahan laittoa ja ylös nostoa. En tiedä, missä oli Vekan ajatus kun meni vasta toisella käskyllä maahan. No, ei ainakaan reagoinut kaverien käskyihin. Piileskelin minuutin esteen takana. Ylös nostossa ennakoi hiukan, kyynärpäät nousivat.

Tehtiin perusasentoja ja muutaman askelen peruutuksia pallo kainalossa. Aika hyvin. Luoksetulo kokonaisena. Veka laukkasi selvästi vähän kässäri päällä, pysäytyksessä hyvä reagointi ja pieni tepastelu perään. Sivulle hyvin. Sitten toinen toisto läpijuoksuna, koska vauhti näyttää nyt siltä, että kohta aletaan ennakoida pysäytystä. Sitten kaukoja. Kymmenestä metristä istumaan ja seisomaan nousut, sitten läheltä pallonheittopalkalla maa-seisoja, jotka eivät vaan millään pysy ihan paikallaan. Loppuun tunnari, ihan normisti ja täydellinen onnistuminen! Wuhuu! En nytkään (kuten viimeksikään) hieronut omaa vimmatusti vaan pidin vain kädessä kymmenen sekuntia. Silläkin se haisee koiran nenään jo metrien päähän, ja mitä enemmän siinä on hajua, sitä sakeampi hajupilvi peittää kaikki kapulat ja vaikeuttaa oman erottamista. Vaikka tietää koiran pystyvän erottamaan metsässä tunti sitten hipaistut risut, silti sitä kapulaa on vaan niin vaikeaa olla hinkkaamatta...