Lauantaina pidettiin hovawartien pk-mestaruuskisat, joissa viesti oli avoin kaikille roduille. Sinne osallistuttiin Vekan kanssa. Jälkiviisaasti voimme todeta, että olisi ennemmin kannattanut osallistua collieiden agilitymestaruuksiin, jotka olivat samana päivänä.

Raisiosta Turun käyttökoirakerhon kentältä ajettiin maastoihin Merimaskuun. Viestille osallistui yksi kolmosen, yksi kakkosen ja kuusi ykkösen koiraa, joista Vekalle arvoin juoksuvuoron kolmantena. Rata oli hyvin helppokulkuista kuivempaa ja kosteampaa kangasmetsää ja jäkäläistä kalliota eli Vekalle vaikea maasto: hyvin avoin ja polkuinen. Vähän ennen B:tä oli pusikkoisempaa hakkuun reunaa. Veka käveli reippaasti metsäpäähän ja odotteli B:llä vienosti piipittäen ja lähtöpaikkaa katsellen. Kahden minuutin kohdalla mentiin kytikselle seuraamisen aloituksen lähelle. Virittelin ja hetsasin, mistä Veka nousikin niin, että ensimmäistä kertaa ikinä en uskaltanut seurauttaa sitä aloitukseen ilman liinaa! Veka ei ole ikinä ollut näin tulessa lähdössä. Käskyllä liina irti ja Veka rynnisti puskat ryskyen menemään. Seisoin minuutin lähdössä näkemättä vilaustakaan koirasta, ehdin kävellä parikymmentä metriä pois ja vaihtaa muutaman sanan jonkun kanssa kun kas, Veka loikahteli iloisesti takaisin. Homma kaatui siis siihen, mitä arvelinkin kriittiseksi kohdaksi eli kakkosohjaajalle menoon.

Ja kootut selitykset... Hannen kanssa ehdittiin treenata seitsemän kertaa. Yhtään kisamittaista treeniä ei pitkien maastojen puutteessa saatu tehtyä, ja sitten kun vielä olisi ehditty sellainen tehdä, jouduttiin parantelemaan tassua, jonka kanssa en halunnut ottaa mitään riskiä (varvas kyllä paranikin). Eli Veka juoksi vain muutaman sadan metrin pätkiä kuten viime vuoden Nokian ryhmän mukanakin. Metreillä on siis kuitenkin ratkaiseva merkitys. Ne nöyrästi työn alle!