Keskiviikkona Dingolla lepopäivä, Vekalla viestipäivä. Tuttu paikka, mutta vähän eri suunta. B-piste 300 metrissä eli helppo treeni vaikean viime kerran jälkeen. Pitäisi saada tehtyä sekä vaikeaa ja kisamaista että helppoa ja motivaatiota. Odoteltaessa Veka piipitti ja tuijotti reitille. Lähti epäröimättä ja juoksi perille – tosin se sekä tuli A-pisteelle että lähti sieltä sivussa reitiltä, ilmeisesti alarinteeseen valuneen hajun mukana (ilma oli tyyni). Siirryin 300 metriä yrittäen tehdä pientä haastetta harppomalla vähän miten sattuu ja kaartamalla loppupäässä. Veka juoksi hyvin perille. :)

Flora sai jäljen! Tallasin puolisen kilometriä, joka vanheni viesteilyn ajan. Ainoana esineenä jäljen päässä motsku. Tänne pitää tallata Dingollekin, maastopohja nimittäin vaihteli metsästä heinikkoon, kanervikkoon, kalliolle ja hakkuulle ja sisälsi noin puolet maassamme esiintyvistä sammal- ja jäkälälajeista. Rytöläjää, jossa tasapainoilin kahta puunrunkoa pitkin yli, avokalliota ja piikkiä (joita Floralla ei ole koskaan ollut) Flora tarkisteli, mutta se on niin ihana ja sinnikäs... nuuhkutus kuuluu pitkälle, koira vipeltää kuin taskurotta eikä anna yhtään periksi tai piittaa ohjaajasta. Osaa Vekakin jäljestää, mutta sillä on koko ajan tuntosarvet ohjaajaa kohti valmiina reagoimaan. Viesti ja agi ovat Vekan mielestä parempia kuin jäljellä nysvääminen... Dingolla taas on yksi intohimonsa paimennus, jossa se on aivan eri koira kuin missään muussa lajissa. Flora vähän hämmästyi lelusta (ainahan sillä on ollut vain keppejä). Leikittiin ja vaihdettiin lelu herkkupurkkiin.