Torstaina ohjelmassa oli väsyneelle Dingolle lepoa, kyllästyneelle Floralle tokoa ja Vekalle jana-kulmajälki. Tallasin sen ja siirryin Floran kanssa kentälle. Tehtiin vähän kaikkea: seuraamista lelu kainalossa hyvin. Metallihyppynouto oikein hyvin! Flora nappasi nätisti kapulan, empi hetken sen kanssa hyppäämistä (kalisi hampaissa), mutta hyppäsi kuitenkin ja sai vauhtipalkan. Sitten ohjattua. Vasen kapula ei meinannut löytyä. Toki se vähän upposi ruohoon, mutta Flora lähti vasemmalle lähdettyään kaartaamaan oikealle kapulalle, jota kielsin ottamasta, ja siitä se juoksi mihin sattuu palaten lopuksi merkille ja siitä sitten uusilla yrityksillä kapulalle. Lopuksi jätin koiran istumaan lähtöpaikalle niin että se katseli, minne vein vasemman eikä vain hyörinyt ympärillä. Nyt löytyi vasen. Oikea tulikin helposti.

Luoksetulo 20 metrin matkalta, merkki puolivälissä. Ensin pysäytys puoliväliin ennen merkkiä, oi miten hienosti. Takapalkalle. Sitten pysäytys merkin kohdalle, sekin oikein hyvin. Takapalkalle. Sitten yksi toisto läpijuoksuna – oikeasti kyllä aika turhaan, koska vauhtia on liikaakin ja pitäisi painottaa nyt takapalkkaa. Viimeiseksi pysäytys ja sivulle: Flora ehti nostaa vauhtia ja pysähdys vähän valahti, mutta hyvä kokonaisuus.

Kaukoista vähän keskusteltiin. Yritin tehdä takapalkalla. Maasta istuminen ei vain toiminut ollenkaan, Flora nousi sitkeästi seisomaan. Hinkkaaminen sai sen luimistelemaan kintut kiemuralla ja, kun kaukoista on kysymys, tietysti myös jumittamaan. Tämä purettiin nostamalla virettä: sain koiran hyppimään ja hippaamaan mukana, sitten vauhdista alas, joku vaihto ja namipalkan saalistus kädestä. Toimi todella hyvin. Selvästi siis tähänkin tarvitaan reilusti virettä. Eteenpäin palkalle rynnistys ei myöskään saanut Floraa edistämään yhtään, vaan pikemminkin se taas päinvastoin vetäytyi vähän poispäin. Viimeiseksi onnistui koko kuuden sarja ISMISM!

Loppuun tunnari, jossa Flora vain kohelsi ja toi vääriä haistelematta mitään. Muutaman yritelmän jälkeen kaadoin koko tunnarilaatikon sisällön maahan ja panin oman vähän sivumpaan ruohon ja voikukkien joukkoon. Toisella yrityksellä Flora näytti oikeasti vähän jo haistelevan ja toi vain oman.

Vekan kanssa pantiin kovat piippuun jäljellä: vanha ystävämme herra Tennis Pallo, joka fiksaa kaikki ongelmat. Tein noin 15-metrisen janan, jossa tamppasin jäljen lähtöä, siitä suoran pätkän ja yhden kulman reilusti tamppaamalla. Viitisen metriä kulman jälkeen jemmasin tennispallon. Jälki vanheni puoleentoista tuntiin. Janalla hiukkasen hetsasin Vekaa. Se hinkaisikin innosta ja ponkaisi hyvin matkaan, mutta vähän ennen liinan loppumista pysähtyi kyselemään. Odottelin hetken ja käskin sitten jatkaa, kun Veka ei ollut lähdössä itse. Se jatkoi ihan hyvin eteenpäin, tuli jäljelle, tarkisti pienesti takajälkeä ja lähti oikeaan suuntaan. Pakotin itseni jäämään liinan päähän, jotta Veka saisi työstää kulman rauhassa. Sen se tekikin helposti ja nopeasti ja alkoi häntä heiluen tarkentaa tennaria, josta oli sitten niin maan perusteellisen riemuissaan. Tennareita ei ole ollut palkkoina vähään aikaan, ja joku kummallinen taika niissä kyllä on, kun ei mikään muu lelu ole tennarin veroinen. Tämä harjoitus siis hyvä!