Sunnuntaiaamulla kipaisin tallaamaan Vekalle kunnon jäljen. 1,2 kilometriä, kaksi tuntia ikää, kuusi keppiä. Mukava sammaleinen pohja ja erinomainen jälkikeli eli kymmenisen astetta lämmintä ja kosteahko ilma. Jälki meni janalla 20 metrissä. Veka oli ryykäämässä janalle kuin trikolori sarvikuono. Se eteni erinomaisella tahdilla ja suoraan noin liinanmitan eli puoliväliin ja koukkasi siitä vasemmalle ikään kuin olisi nostanut jonkun jäljen, mikä on tietysti ihan mahdollistakin. Pyysin liinanmitan mentyä Vekan takaisin ja virittelin vielä eteenpäin. Veka spurttasi samalla tavalla toisen liinanmitan ja nappasi jäljen heti oikeaan suuntaan, siitä lähdettiin varsin reipasta vauhtia jäljelle.

Ensimmäiselle kepille päästiin aika lailla täydellisesti. Jonkin matkaa sen jälkeen tuli ensimmäinen hukka: oli kulma vähän ennen polkua. Polut ovat Vekalle vaikeita. Se usein saa niistä jotain ilmavainua, ja nytkin se lähti polkua pitkin surffattuaan kulmasta ulos. Jälki oli tosi syrjäisessä paikassa, mutta sinne mennessämme vastaan lenkkeili riiseni, joten melko todennäköisesti Veka lähti tässä harhalle. Kun olin varma, että oltiin ihan jossain muualla kuin jäljellä, palattiin takaisin ja pyörittiin etsimässä jälkeä niiltä paikkeilta, joissa se gepsin mukaan meni. Vekalla on aika heikosti eväitä ratkaista tällaisia tilanteita, koska se ei ole pienestä asti oppinut työskentelemään itsenäisesti, eikä sen suhteen enää mitään ihmeitä tule tapahtumaankaan – koiran luonne, koulutustausta virheineen ja ikä ovat nyt ne kortit, joilla pelataan. Veka kuitenkin sai jäljestä kiinni ja osui onnekkaasti hetimiten kakkoskepille.

Tästä puksuteltiin taas hyvin eteenpäin piikkiin asti, jossa pyörittiin hetken aikaa. Selvittiin tästä kuitenkin hyvän matkaa toiseen hukkaan asti, jonka takia joko kolmos- tai neloskeppi jäi. (En merkannut muuta kuin janan enkä edes yrittänyt muistaa keppien paikkoja.) Toisesta piikistä Veka siis ajoi ulos, mutta jatkoi matkaa. Käännyttiin takaisin, kun olin varma, ettei oltu enää jäljellä. Katsoin taas gepsistä, että oltiin koko lailla jäljen päällä, ja pyörittiin siinä haeskelemassa jälkeä. Veka näytti ihan eväänsä jo syöneeltä, mutta niin vain se sai taas jäljestä kiinni ja lähti hyvällä meiningillä jatkamaan. Viitoselle ja kuutoselle päästiin ilman enempiä töppäilyjä. Aikaa meni hukkien takia liikaa, noin kolme varttia. Kiva kun edes jälkeenpäin tajuaa kaikki mokansa. Kävelen yleensä metsäjäljet melko lailla tippaleipäkuviota, kisajäljet taas vedetään viivaimella suoriksi kulmien väliin. Kulmathan Veka on ottanutkin hyvin, mutta piikkejä se ei hanskaakaan ihan niin vain. Tietääpähän mitä treenaa: suoraan kävelemistä, kulmia ja piikkejä. Veka kuitenkin teki ahkerasti töitä ja nosti viisi kuudesta kepistä, hyvä Veka. :)

Sitten Veka kotiin huilaamaan, Flora ja Dingo tokoilemaan Eteläpuiston kentälle Sannan, Miinun ja Sirpan kanssa. Viuhdoin tänne jäljellä kuhnimisen takia railakkaasti myöhässä ehtimättä tekemään minkäänlaista treenisuunnitelmaa, kertakaikkiaan hyi. Floran kanssa meni taas aika pieleen. Paikalla oli jättikokoinen merkki, jolla tehtiin vähän kiertoja. Flora oli hermostunut ja huusi koko ajan, siis vinkuvonkui lähes tauotta ja lisäksi haukkui merkille niin että keskeytin jokusen toiston. Vaikka ääneen ei voi mitenkään pitää nollatoleranssia (tai voi, jättämällä Floran kotiin), koko matkan haukkuminen ei käy. Haukkumisen koira varmasti tiedostaa, toisin kuin jatkuvan hermovonkunan, jota ei se varsinaisesti tee tahallaan. Yritettiin myös niin, että Sanna palkkasi merkin takana jo kiertoon menosta, mutta Flora hämmentyi eikä homma sujunut sitäkään vähää. Sille ei kyllä yllättävä treeni sovi, vaan tutut ja turvalliset kuviot... hermostuneelle koiralle ennustettavuus on hyväksi.

Jätettiin merkki sikseen ja tehtiin vähän seuraamista, koska siinä ainakin onnistuminen on varmaa ja hiljaisuus vallitsee. Namipalkkakin teoriassa rauhoittaa koiraa ja vähentäisi ehkä kiljumista, joten kaivoin mässyt esiin. Tosin Floran kohdalla en ole vakuuttunut ruoan rauhoittavasta vaikutuksesta. Se kuitenkin laski sfääreistään treenin kuluessa sen verran, että uskallettiin ottaa tunnari, jonka häiriönä vieressä kierrettiin merkkiä. Tämä onnistui aika hyvin. Flora kohelsi kapuloilla, mutta noukki oman heti osuttuaan sille. Paikallaoloihin saatiin ihan luksusta eli neljän koiran ryhmä. Ensin lyhyt istuminen ja sitten yksitellen käskyttäen noin minuutin paikkamakuu. Flora teki molemmat tosi hyvin hytkymättä ja huutamatta, vau! Loppuun vähän ruutua, josta ei tullut mitään. Flora kiersi merkkejä ja vouhotti etunauhalla huutelemassa. En jaksanut enää kuunnella sitä, joten koira autoon. Voi Flora, olet vaikea koira!

Dingo oli aivan mahtava ja ihana. :) Sitä varten oli eilen näyttelystä ostettu uusi lelu, pieni pörröinen luonnonkarvapötkylä, jossa oli kahva. Dingo varasti sen jo kotona ja kieri sen päällä haltioissaan. Dingo ei muistaakseni ole Eteläpuistossa edes ollut, joten arvelin, että varikset, ohikulkijat ja järveltä puhaltavan tuulen tuoksut olisivat niin hyviä häiriöitä, että saataisiin aikaan vähän namikontaktitreeniä ja siinä se. Dingo oli kuitenkin karvalelusta aivan kipinöissä ja leikki sillä kanssani niin hienosti, että melkein tuli tippa silmään! Se rehellisesti kiskoi lelua ja jopa hiukan ärisi! Lelun saatuaan se rundasi riemullista pukkilaukkaa ympäri ja juoksi taas suoraan syliini leikkimään lisää. Olipas hienoa. :) Luoksetulo tuhatta ja sataa siis lelulle, samoin yksi huikea vauhtinouto. Toisella noudolla Dingo lähti kylläkin variksen perään, mutta haki sitten kapulankin Sannan vähän vinkatessa avuksi, että olisi tehtäväkin kesken. Sitten karvalelu pois ja vaihto nameihin heti, kun Dingo alkoi näyttää siltä, että leikkivire kääntyy seuraavaksi jo laskuun. Perusasentoja ja parin askelen seuraamisia namipalkoin, ei ihan parasta tänään, mutta hyviäkin. Sitten hienolla vireellä toiminut Dingo lepovuoroon.

Floran toisella kierroksella yritettiin keksiä kaikki onnistuu -treeniä, mutta sillä ei sellaisia liikkeitä oikein ole, pois lukien seuraaminen. Luoksetulo on nyt kuitenkin ollut aika hyvänä, joten tehtiin sitä. Taas namipalkalla, Sanna namitti alustaa takana. Hyvät pysärit, kun pysäytin heti lähdön jälkeen. Jos tuli pidemmälle, keräsi liikaa vauhtia ja käveli taas pysähdykseen, mitä en hyväksynyt. Korvat olivat tässä kuitenkin hyvin päässä ja sivullekin tultiin hyvin. Sitten vähän kaukoja, taas alusta takana. Liikaa vääriä vaihtoja, maasta istuminen vs. seisominen ei pelittänyt. Asenne kuitenkin hyvä ja reipas. Nameja oli vielä muutama, ja typerästi piti syöttää ne vielä muutamasta jättävästä loppuun... ja sitten taas hinkattiin sitä istumista-seisomista. Sanna huomautti, että Flora ennakoi hengenvedosta käskyn ja luonnollisesti arpoo asennon, koska en ole edes sanonut käskyä vielä. Yritin siis palkkailla siitä, että vain vedän henkeä ja koira pysyy seuraamassa, mutta Flora tipahteli kyydistä vapaavalintaisiin asentoihin, vaikka sanottu käsky oli seuraamiskäsky. Eli ollaan edelleen ongelman ytimessä: koira ei tippaakaan kuuntele käskyjä. Korvia siis etsimään taas.

Dingo tuli vielä tekemään merkin kiertämistä. Karvalelupalkka oli edelleen mahtava, mutta siitä ei paljon vauhtia irronnut merkin kiertoon lähtöön – paluuvauhdissa toki ei ollut moittimista. Kokeiltiin niin, että Sanna palkkasi menomatkasta, mutta se sekoitti Dingon ajatuksen merkistä, ei ihan toiminut. Pari helppoa vielä läheltä, sitten kamat kasaan ja loppulenkille.