Perjantaina Flora kertaili tunnaria kotipihassa. Kapulakasa + oma jemmassa ruohon seassa. Ensin pari kertaa pienen matkan päässä, sitten kolme kertaa aina lähempänä, viimeisellä jo kapulakasan reunalla. Flora lähti heti nokka maassa intensiivisesti nuuhkien liikkeelle, vaikkakin normaalilla Flora-turbovaihteella, ja toi joka kerta vain oman. Oikein! Miksei kentällä voi nuuhkia? Dingolla oli lääkkeestä taas vatsa sekaisin, ja koko koira oli vähän nuutunut, joten sen ei tarvinnut tehdä mitään. Kotipihaa se myös vahtii niin hanakasti, että siellä on vaikea saada kunnolla mitään tehtyäkään.

Vekalle tein taas jälkiharjoituksen, jossa oli noin parinkymmenen metrin jana ja pienen matkan päässä kulma, jonka jälkeen melkein heti jemmassa tennari. Sekä jäljen lähtöä että kulmaa tamppasin taas. Veka tuli hyvällä draivilla janalle ja puhkui innosta lähteä. Virittelin eteenpäin ja hop. Veka ponkaisi seitsemän metriä eteenpäin, pysähtyi äkisti, kääntyi ja kysyi. Osoitin eteenpäin ja sanoin, että sinne vaan. Veka jatkoi eteenpäin, nosti jäljen, meni vähän matkaa, kääntyi ja lähti takajäljelle. Liinanmitan päässä käänsin sen oikeaan suuntaan. Kulmassa pieni tarkistusympyrä, mutta ei minkäänlaista epävarmuutta, sitten alkoi häntä heilua ja ihana tennari löytyi. Tämä meni siis kulman osalta aivan nappiin, janallakaan ei isompaa sählinkiä. Kokeessakin tavoitteenamme on päästä janalta jäljelle, pisteistä viis.

Lauantaina piti varmaan treenata vaikka mitä, mutta kaunis kesäpäivä meni metsälenkin jälkeen kotihommissa ja pihalla lorvaillessa... Dingo oli kuten eilenkin epäaktiivisen oloinen ja sai viettää leppoisaa kotikoirapäivää pihalla hengaillen kuono tuulen tuoksuissa ja naapurien puuhia seuraillen. Pitää jatkossa kiinnittää huomiota siihen, että ei edes vie sitä treeneihin, jos se on alavireinen. Lääkitys pitää atopiaoireet poissa, mutta sen sivuvaikutukset ovat koko ajan enemmän tai vähemmän päällä, ja nythän on pölykausikin pahimmillaan. En tiedä, väsyttääkö itse siitepölyallergia oikeasti, mutta itse ainakin olen välillä heinänuhaisena ilman antihistamiinia keskellä päivää puolinukuksissa. Ei sitä aina vain pääse kaikkien kanssa tekemään kaikkea, mitä haluaisi, c'est la vie.

Iltaruokatreeninä kuitenkin Veka sai samanlaisen jälkiharjoituksen kuin eilen. Veka hyökkäsi ovelle ja huusi hiii heti, kun noukin jälkivaljaat käteeni. Janalla se hyökkäsi kahdeksan metriä ja kääntyi taas kysymään. Sinne, mene vaan. Siitä Veka lähti todella hyvin työstämään janaa, ehkä paremmin kuin koskaan: nokka maassa, vähän mutkitellen ja rauhalliseen tahtiin, mutta keskittyneesti suunta koko ajan eteenpäin ja ajatus mukana hommassa! Se tsekkasi muutaman metrin takajälkeä ja kääntyi oikeaan suuntaan. Annoin itselleni tiukan käskyn jäädä liinan päähän ja pysyä vain passiivisena perävaununa. Veka meni jäljenpätkän kivikkoineen moitteettomasti ja kulmankin hyvin nopeasti ja varmasti. Tästä taas onni ja tennari. Erinomaista Veka. :)