Vihdoin vuosien treenaamisen jälkeen päästiin viestikokeeseen. Tulosta siitä tosin ei tullut. Aamulla maisema oli taas umpiharmaata sademössöä ja lämpöä muutama aste. Puoliltapäivin onneksi sade vaihtui auringoksi ja ilma hiukan lämpeni. YlöKKin viestikoe pidettiin Karhen maastoissa. Rata oli pohjaltaan vaihteleva ja viime päivien sateista erittäin märkä – rahkasammalta, kanervikkoa, pientä kalliota, vesakossa puikkelehtimista ja sitten heinittyneelle hakkuuaukealle, jolla oli B-piste. Heti kun pysähdyttiin B-pisteelle, Veka zoomaili tulosuuntaan juoksemaan lähtö mielessään. Ensin lähti kakkosluokan koira, sitten Veka ensimmäisenä kolmesta ykkösluokan koirasta, joten kauan ei tarvinnut odotella. Veka seurasi ja odotti moitteettomasti kuten treeneissäkin. Käsky! ja sinne lähti, loikahteli menemään kuten treeneissäkin. Minuutin seisoin lähtöpaikalla katselemassa tiiviisti maastoon, mutta mitään mustavalkoista ei näkynyt. Muutaman minuutin päästä A-piste tiedotti, että Veka oli saapunut hyvin perille. Olin tässä vaiheessa vielä niin onnellinen...

helaviesti.jpg

C-pisteelle siirryttiin hakkuuaukeaa pitkin eteenpäin metsänreunaan. Sitten odoteltiin koiria. Toivoin äärimmäisen hartaasti, että se olisi sieltä ilmestynyt, mutta näin ei käynyt. Aika kului, Vekaa seuraavan koiran lähtöaika tuli ja meni, ja pisteelle saapui saksanpaimenkoira. Missä helkkarissa oli Veka? Vasta nyt saapui viesti, että se oli palannut A-pisteelle. Sieltä kysyttiinkin, olimmeko nähneet koiraa, koska ajan perusteella se oli käynyt melkein C-pisteellä asti – ja niin se varmaan olikin. Hetkisen henkistä palapeliä kokoiltuani päättelin, miten oli käynyt. B:ltä C:lle tultiin hakkuuaukeaa pitkin, ja siinä vaiheessa sateen tauottua oli noussut kohtalaisen rivakka tuuli, joka oli painanut reitin hajua pidemmälle aukealle päin, pois metsänreunasta. Veka Mr. Tuulivainu oli tullut B-pisteen ohi ja juossut nokka tuulessa reitiltä sivuun. Jossain vaiheessa se oli havainnut olevansa poissa reitiltä eli yksin eksyksissä. Turvallisen A-pisteen paikka oli tiedossa, joten sinne mars. Olen varma tästä, koska ensinnäkin Veka on monesti juossut ilmavainulla pisteen ohi ja tullut sinne muualta kuin kävellyltä reitiltä. Ja jos Veka olisi kääntynyt reitillä, sitä vastaan olisi juossut suunnastaan varma saksanpaimenkoira, jonka peesiin Veka olisi lähtenyt. Tutussa treenimaastossa se olisikin varmaan jäänyt etsimään reittiä, mutta koetilanteessa ei.

Tuomarin sanoin: mikä fiilis? Pettynyt tietysti, koska himoittua koularia ei saatu, ja ennen kaikkea, koska J lopettaa kakkosohjaana toimimisen tähän ja kisakuntoiselta viestikoiralta vedetään näin matto alta. Kaikki muu toimi: lähdöt, odottelut, kilometrin matka ja yli kilometri takaisin. Vain yksi pikku juttu, ja sen takia paluu. Koira on treenattu oikein ja toimii – maastolajien luonne vain on arvaamaton ja homma on pienestä kiinni. Sen ja pettymysten kestämisen on kyllä koiraharrastaminen opettanut.

***

Koska hyvä treeni, parempi mieli, jätin Vekan sohvalle, pakkasin Dingon ja Floran autoon ja lähdin niiden kanssa kentälle ja maastoon. Hyeenaosasto tottelikin kentällä niin pätevästi, että megajättiharmitus jopa hieman laimeni! Dingo aloitti juoksemalla ruutuun jätetylle pallolle. Se pinkoikin sinne häntä suorana ja rallitti pallon kanssa innosta fyyrkanttisena. Näitä muutama, sitten vauhtiluoksetulo, siitä pallon jättö ja eteenmeno pallolle. Ihana vauhti. Sitten hyppyesteelle. Otettiin 50, 60, 70 ja 80 senttiä kutsuhyppyinä joka korkeus kerran. Jätin Dingon istumaan kolmen metrin päähän esteestä, menin itse kolmen metrin päähän toiselle puolelle, käskytin ja palkkasin superherkulla kädestä taakse-alas. Dingo hyppäsi niin hienosti joka toiston! Puhtaasti ja yhtään epäröimättä. Uuh, mahtavaa. Pystyin hillitsemään itseni enkä kokeillut 90 senttiä...

Sitten ruudun paikkaa eli lähetyksiä ihan läheltä targetille ja palkkoja ensin targetin löytymisestä, sitten pysähtymisestä käskyllä. Nämä hyvin. Luoksetulon eteentuloja kädet ensin edessä ylhäällä, sitten selän takana. Ihan ilman apuja ei vielä tule nopeasti ja varmasti tiiviiseen asentoon. Sitten perusasentoa/seuraamista: ensin askel ja välittömästi palkka oikeasta kädestä. Kun sujui, vaihdoin palkkaamiseen vasemmasta taskusta, ja meni yhtä hyvin. Jees, näytti aivan oikealta. Lopuksi tehtiin tunnari, viiden metrin päässä seitsemän kapulaa, ei apunameja. Dingo nuuhki hyvin ja otti heti oman, juuri näin! Vallan mainio tokopinko tänään!

Florakin teki ruutua: palkka ensin targetista, sitten pysähtymisestä käskyllä, sitten maahanmeno, kävely ja seuraamiseen tulo, viimeiseksi vielä pysähtyminen ja palkka. Ruutuilu meni oikein hienosti, hyvä Flora. Sitten ohjattu nouto: kapulat viisi metriä sivuun ja kymmenen taakse. Vein Floran namilla merkille, siitä haettiin oikea vauhtipalkalla ja vasen luovutukseen. Kaikki aivan oikein, hienoa! Jättävissä taas puuskutusta, hämykäskyjä ja kaikki jättävät kertaalleen, ja kaikki oikein. Tämä toimii, korvat ovat auki. Loppuun tunnari, ensimmäisellä toistolla Flora vain kohelsi ja toi väärän, pyytämällä korjasi ja haki oikean. Tästä kehut ja uusinta, nyt tuli oikea kapula.

Kotimatkalla tehtiin esineruutu. Tallailin tiheät poikittaistallaukset reilun kokoiseen ruutuun, ei ehkä ihan 50 x 50 metriä. Takarajalle sijoittelin viisi esinettä. Dingo haki yhden hyvin, pitkään ja hartaasti toista, teki kuitenkin töitä, kunnes löysi. Se lähti siis jäljestelemään tallauksia, mutta kulki tarpeeksi taakse ja reagoi esineiden hajuun hyvin. Flora haki loput, sekin jäljesteli kyllä tallauksia, mutta sehän jaksaa painaa duunia ja juosta sitkeästi, kunnes viimeinenkin esine löytyy.