Torstai meni treenien osalta ihan harakoille. Perjantaina Floran kanssa oli talvikauden viimeiset agitreenit. Tehoryhmä on ollut erinomainen, mutta kesäkaudeksi en hae ryhmäpaikkaa, koska kesä on niin täynnä kaikenlaista muuta. Nyt viimeisessä treenissä tehtiin tuttua numeroitujen neljän hypyn ja kahden putkenpään harjoitusta, jossa ohjaajan piti muistaa estejärjestys numeroina. Neljä muistin, seitsemää en. Florahan toki meni, mutta livahti pari kertaa suorat hypyt takaakiertoina. Omaa vuoroa odotellessa tehtiin kaukoja, jotka menivät oikein hyvin.

Lauantaina piti tehdä vaikka mitä, mutta Dingo kärsi lääkityksen sivuvaikutuksena akuutista oksentelusta, joten jäätiin sohvalle viltin alle masentumaan yhes koos. Vekalle kuitenkin tein iltaruokajanan takametsään. Viime treenien tyyliin seurautin vähän matkaa, sitten lähetys tällä kertaa vähän kauempaa. Veka ei kuitenkaan toisin kuin viime treeneissä lähtenyt oikein mihinkään, vaan pyöri kuin puolukka janalla. Takaisin sivulle ja mentiin yhdessä; näytin ja toistin käskyä muutaman kerran, sitten päästin menemään. Nyt hyvin eteen, mutta takajäljelle. Käänsin, siitä jäljenpätkä kepille ok. Ihan pipariksi siis tämä. Tosin Veka ei ole tainnut lähilenkkimetsässä tehdyillä janoilla ennenkään edetä kunnolla mihinkään, vaikka aina tehdään kohdissa, joista emme koskaan kulje (vaikka koirat siitä voivatkin juosta, ihmisten oletan käyttävän vain polkuja). Hyvällä fiiliksellä Veka kyllä oli taas. Kesäkuun alun kolmosen kokeeseen rotumestiksiin lähti jo ilmo, mutta nyt yritän tosissani, etten anna sen kiristää pipoa. Hyvällä fiiliksellä siis etiäppäin.

Sunnuntaina mäntti ilma, +5 ja sateista sumumönjää. Flora pääsi kuitenkin tokoilemaan lähikentälle, ja veti reippaasti lätäköistä huolimatta – saatiin oikein kivat pikkutokoilut. Sain sijoiteltua ohjatun systeemit ja luoksarin lätäköiden väliin. Ohjatussa kapulat viisi metriä sivuun ja viisi metriä taakse. Haettiin oikea vauhtipalkalla, vasen vauhtipalkalla, vasen luovutukseen, oikea kaksi kertaa luovutukseen. Uusinta, koska Flora haukkui mennessään kapulalle. Mietin hiljaa sen selän takana "voi prkl se haukkui" ja Flora aisti tämän – se veikin kapulan merkille, josta se piti pyytää sivulle. Kehut ja uusiksi, nytkin koukkaus merkin kautta sivulle, mutta hiljaa ja lelupalkka. Merkillä seisomisessa ja kapuloiden noutamisessa ei ollut mitään ongelmaa, oikein hyvä! Käytin suuntien sijasta pelkkää noutokäskyä.

Toisena teemana kaukot takapalkalla. Maa-istu ei toiminut askelen etäisyydellä, joten tehtiin ihan koiran edessä. Sitten askeleen etäisyydellä maa-seiso hyvin sekä maasta ISM sekin oikein hyvin! Hyvä Flora. Viimeisenä luoksetuloja: parit pysärit heti ja palkka takaa, läpijuoksu vauhtipalkalla sekä pysäri ja vauhtipalkka. Näytti oikein kivalta.

lammikot.jpg

Sitten Flora kotiin ja pojat viesteilemään. Vekalle palauttava: lyhyet matkat vanhaa hyvin helppokulkuista metsäkoneen uraa pitkin, ei D-pistettä. Tässä ei tietenkään mitään huomauttamista. Sitten Dingo samalle baanalle Peten ja Amalian kanssa. Esiteltiin A-pisteen herkkupurkkipalkat ja siirryttiin noin sataan metriin. Dingo ei meinannut pysyä pöksyissään ja lähti ruopien maata päälleni. C-piste tästä noin sata metriä. Dingo tuli kuin torpedo metsäpäähän ja sai vain tylsän maksapannaripalan. Yritin viritellä lähtemään takaisin, ja Dingo lähti noin puolet hitaammin kuin ensimmäisellä lähetyksellä. Tästä vielä pieni siirtymä. Dingo viiletti taas turkki putkella metsäpäähän. Takaisin lähettämiseen valmistautuessa oli fiilis, että eipä lähde. Eikä lähtenyt. Jolkotti vähän ja jäi haaveilemaan, nuuski puuskia, katseli lintuja ja sitä rataa. Ei minkäänlaista epävarmuutta, väsymystä, väistämistä sun muuta – ei vain juokseminen enää napostellut. (Eilinen pahoinvointikin vaihtui jo illalla normaaliksi älypääralliksi vatsantyhjennyksen ja kunnolla nukkumisen jälkeen.) Kävelin perään ja käskin tiukasti mennä! Dingo käppäili vähän matkaa, ja käskin radiopuhelimella J:n huikata kutsun sille. Äänen kuullessaan se lähtikin ja meni perille. A-pisteellä tapahtumia selostaessani koin pienimuotoisen valaistumisen sen suhteen, että eihän Dingoa ole mitään järkeä juoksuttaa viittä matkaa, vaan kaksi tai kolme, jotka se menee vielä täysillä – toki se tulee paremmin metsäpäähän, koska olen itse siellä, mutta oikea ongelma on se, että sen vire ei vain kestä, paukut loppuvat, moottorissa ei ole tehoja. Treenejä aletaan miettiä uudestaan siis tästä lähtökohdasta – niin kuin Dingon kaikkia muitakin harjoituksia, tuntui se sitten liian lyhyeltä treeniltä tai ei.