Maanantaina satoi lunta koko päivän, ja illalla teki tiukkaa lähteä kentälle. Hyvä, että mentiin kuitenkin, hyvä treeni saatiin kaikille säästä huolimatta. :) Kentällä oli siis reilusti floskaa ja vettä kuraiseksi pehmenneellä nurmenpinnalla. Päivän pääteemana oli merkki eli merkillemeno ja kiertäminen. Target taas merkin takana. Veka juoksenteli oikein hyvin merkille. Ensin muutama palkka heti targetista, sitten muutama pysähdys, oikein hyvin nämäkin. Matka oli noin 10–15 metriä, pidennettiin aina seuraavalle toistolle vähän. Sitten noutojen palautuksia. Jätin koiran ja pk-kapulan parin metrin päähän eteen, siitä vähän pakitin ja NOUDA, Veka toi kapulan eteen. Sitten ohjatun kapula ja koira vasemmalle takaviistoon, kävelin vähän eteen ja HAKEE, Veka toi kapulan sivulle. Tämä meni hyvin. Sitten takaisin merkille ja kiertämään. Ensin Veka meni targetille, jonka olin unohtanut hakea pois. Palkkaa ei tullut, koska tehtävä oli kiertäminen. Kutsuin Vekaa, joka toi targetin minulle hampaissaan, kiitos! Toisella lähetyksellä muistui mieleen kiertäminen ja Veka juoksenteli oikein mainiosti merkin ympäri. Matka piteni samoin kuin merkillemenossa. Eikä jumittelua ja hiiviskelyä, vaan hyvällä vauhdilla pallolle asti. Hyvä merkki, hyvä Veka! Katsottiin myös muutama luoksetulon pysäytys takapalkalla ihan minimatkalta, aika ok. Loppuun vielä kuvattiin pätkä seuraamista – löytäähän tuosta halutessaan virheitä vaikka ja kuinka, mutta minä olen tähän tyytyväinen!

Flora teki varsin hienoja merkkejä! Ja meni muuten hiljaa ilman huomauttelua. Muutama suoraan, muutama pysähdys. Sitten noudon palautuksia. Jätin Floran ja ohjatun kapulan pitkälle etuviistoon ensin vasemmalla ja sitten oikealle. Flora pinkaisi kapuloineen niin hyvin sivulle. Inasen ehkä jäi eteen, mutta kun tätä ei ole edes treenattu, olin erittäin tyytyväinen. Pitää vielä katsoa ohjatun oikeat matkat palautuksiin. Sitten niitä merkin kiertoja. Florakin ensin jumitti merkille, joten otettiin ihan läheltä pienellä lähetys-vartaloavulla, sitten lähti toimimaan ja matkaa pidennettiin noin kahteenkymmeneen metriin (etäisyys merkille kiertonoudossa). Tosi hyvin! Ei huutelua, ei jumitusta. Lopuksi katsottiin vielä luoksetulon pysäytystä takapalkalla. Ennakointia ja jumitusta ei nyt nähty, mutta pitkältä matkalta sitä tepastelua. Lyhyeltä matkalta toki ei, kun pysäytin melkein heti lähdöstä. Ehkä sitten tehdään lyhyttä ja pidennetään pikkuhiljaa...

Dingolle pari noutoa pk-kapulalla ja yksi vauhtiluoksetulo pingviinipalkalla. Leikittiin pingviinillä, kunnes kun menin kyykkyyn ja Dingolle tuli mieleen ja nenään, että taskussa on NANNAA! Mentiin siis merkille syömään targetilta nameja. Hanne namitti targetia. Matka piteni taas joka toistolla, reiluun kymmeneen metriin. Sitten katsottiin vähän perusasentoja eli seuraamista, taas se pari askelta eteenpäin. Paikallistin ongelman eli Dingo ei tajua tulla liikkeen mukaan, vaan odottaa, että pysähdyn ja hakee sitten perusasentoon, koska niin sen kanssa on harjoiteltu kun olen siirtyillyt sivulle ja eteen perusasentoharjoituksissa. Tämä taas mietintämyssyyn eikä hierota asiaa floskalätäköissä. Muutama eteentulo kädet edessä ylhäällä ja sitten merkin kiertoihin. Lähetin pienellä vartaloavulla, kehuin heti merkin ohittamisesta, sitten namipalkka kädestä. Alkoi vaan naurattaa kun toisella ei ole mikään kiire sinne merkille... takaisinpäin palkoille kyllä tulee tuplanopeudella. Ehkä tähän siis pallopalkkaa jo menomatkasta?