Floran perjantaiageissa vauhdikas rata. Tai vauhtiin oli mahdollisuus. Alkusuoran kanssa askarreltiin: kolmas hyppy oli pystyhyppy, jolle käännyttiin putken edestä. Varoin putkea, mutta itse asiassa koira ei katsonutkaan sitä, vaan meni hypyn väärälle puolelle ja hyppäsi väärinpäin. Oma sijainti ja liike oli vain koko ajan väärin enkä saanut Floraa vedettyä kohti. Paremmin meni toiselta puolelta ohjaten sillä riskillä, että takaakiertoon viedessä työntäisi koiran putken; Flora on sen verran ohjaajassa kiinni, että tuli hyvin mukaan. Pituus ja takaakiertohyppy, jolle käännyttiin tiukasti edessä olevalta muurilta. Sain vedettyä Flora menemästä muurille ja tulemaan takaakiertoon, jes! (Tosin ensimmäisellä yrityksellä se hyppäsi suoraan kainaloni alta ja otti otsakontaktia kyynärpäähäni.)

Siitä keinulle, lelu edessä hyvä kontakti, ilman sitä jumitusta. Putkia, rengas, hyppyjä hyvin. Kepeille hyvin umpikulmaan ja viimeisen välin livahdus taas, graah! En sanonut mitään, vein vain aloitukseen uudestaan ja jatkossa kepit mentiin loppuun ok, joten ei ainakaan huonoin korjaus. Hyppy ja puomi, kontaktilla sama juttu kuin keinulla. Uukkari hypyn kautta putkeen, johon piti heittää ja pinkaista itse toiseen suuntaan A:lle. Ensin Flora ei irronnut putkeen, sitten irtosi. A:n kontaktilla taas sitä samaa. Pussi ja okseri, joilta molemmilta Flora juoksi jalkoihini räkyttämään, ei olisi jaksanut mennä enempää? Hyppy ja muuri vielä loppuun.

Ihan hyvääkin settiä mentiin, mutta kaikki onnistui taas uusinnalla eikä nollana ei vaan tunnuta pääsevän muutamaa estettä pidemmälle. Flora saikin kommenttia ohjaajassa kiinni olemisesta. Itse olen kiinni koirassa, en pääse liikkumaan, koska en luota siihen, juokseehan se niin paljon ihan linjalla olevien hyppyjen ohi, karkailee kontakteilta ja lintsaa keppejä, joten aina pitää olla vieressä varmistamassa.