Keskiviikon kotitreenissä Dingolle eteentuloja. Tämä ei kyllä ole edistynyt lainkaan niin kuin moni muu asia, siis melkein kaikki muu. Ei tule suoraan ja tiiviisti kuin voimakkain avuin. Tässä Dingo menee aina vinoon samaan suuntaan, vaikka muuten se nykyään istuu lähes aina kunnolla tasatassuin eikä retkota. Tietysti voi olla, että se myös miettii jo perusasentoon tuloa ja suuntautuu valmiiksi sinne. Toisena tehtävänä merkki. Dingo pyrki taas merkin ohi ja korjasi siitä takaisin taakse; tästä kun naksuttaa, koira luulee, että se on oikein... mutta eiköhän turha merkin ohi tulo jää pois kun siitä ei mitään saa. Sitten takajalat targetille ja kaukojen tekniikkaa. Loppuun minuutin paikkaistuminen etupalkalla, tosi hyvin.

Floralle etutassutargetia taas. Suurin osa toistoista hyvin, hiukan liikaa alustan raapimista. Jättävien erottelussa Flora jäi tuijottamaan palkkakättä ja unohti kuunnella. Kaukoja alettiin tehdä jo takatargetilla ilman nokasta ohjaamista. Flora tuijotti palkkakättä, viuhtoi omiaan ja alkoi hikeentyä kun ei tullut palkkaa, vaikka hän niin suihki kaikkia kaukojen vaihtoja joka suuntaan. Sitten se uskoi, että palkkaa tulee, jos kuuntelee ja tekee vain mitä pyydetään. Vanha tuttu maa-istu-maa hyvin käskyllä ja käsimerkillä. Maa-seiso-maa myös nyt käsimerkillä ja käskyllä, palkka toisesta kädestä. Pienen hapuilun jälkeen hyvin. Seiso-istu-seiso vielä nami nenässä, muuten tulisi varmasti eteenpäin.

Veka aloitti merkillä. Tosi hyvin hakee paikkaa merkin takana. Jättävien asennot pääosin hyvin, ja sain vetää henkeäkin ilman bonusasentoja. Takatargetille Veka meni hyvin, sitten siinä kaukoja. Maa-istu-maa ok, maa-seiso-maa käsimerkillä alkoi hyvin, seiso-istu-seiso vielä ohjaten.