Viikonloppui meni lorvailun merkeissä :)

pelto-normal.jpg

Maanantaina tottiksiin tokoilemaan. Dingo pääsi ensin. Kentällä oli paljon porukkaa eikä takanurkkaankaan päässyt kovin kauas muista, joten Dingo otti kyllä häiriötä, mutta pysyi kuitenkin omissa tehtävissään. Ensin leikitin sitä grippiliina-motskulla, tämä ihan hyvin. Sitten nouto. Pannasta kiinni, heitto, vähän karkuun ja koiran tullessa kehut ja pallo. Dingo pinkaisi hyvin kapulalle, nosti vähän varovasti ja spurttasi kehuilla niin suloisesti korvat tötteröllä luokse. Se ei vielä osaa tiputtaa kapulaa vauhdissa, joten toi käteen asti. Luoksetuloja tehtiin niin, että otin koiran sivulle, jätin ODOTA, kävelin 10–20 askelta, kutsuin, koiran tullessa taas kannustin ja palkkasin nameilla niin että koira juoksi jalkojen välistä. Dingo zuumaili jätössä ympärille niin että namit toimivat paremmin kuin pallo, jonka senkin se toki haki. Loput vielä namit vielä kontaktista palkkana käveltäessä pois muiden välistä. Hyvä treeni, pätevä Dingo!

Flora tuli hiljaa nappuloita rouskuttaen kentälle. Heti alkuun kisamainen setti: liikkeestä maahan, kehupalkka. Nouto ja kehupalkka. Sitten roheesti vaan kaukot kokonaisena liikkeenä ja aivan nappiin, jes! Kehut ja motskupalkka. Flora riehui ja riepotti lelua. Motsku kainalossa liikkeestä seisomisia, eikun istumisia. Muisteltiin takaperin kävellen parit stopit, sitten onnistui seuraamisestakin. Luoksetulon stoppeja, valuivat melko lailla. Kädestä heitettävä palkka taitaa vetää Floraa melko lailla eteenpäin. Takapalkallakin kokeiltiin, ja siinä se pyörähti taaksepäin heti haukahtamaan motskulle ennen kuin lähti luokse... lisää treeniä. Otettiin vielä parit kaukot takapalkalla ja pidempi pätkä seuraamista, koska koira vain vehkotti ja halusi tehdä lisää. Loppuun parin minuutin piilopaikkamakuu loput nappulat etupalkkana. Flora oli vähän levoton ja piipitti namien perään, pysyi toki ok. Florallakin tänään oikein hyvä treeni!

Vekaa lämppäsin kiskomalla motskua. Veka taisteli oikein reippaasti! Kiipesi hampsimaan motskua käsistä. Lopuksi vähän käveltiin, Veka kantoi lelua ja sai kehuja ja arvostusta. Sitten metsku esiin. Juhlin itse sen kanssa ja Veka hyppi samalla tavalla vasten rouskimaan sitä käsistä kuten motskua äsken. Ja yritys toki palkittiin eli annoin sen napata kapulan, jota se kantoi sitten niin polleana. Yksi kerros haavateippiä auttaa huomattavasti. Sitten muutama heitto, kehut tullessa ja vauhtipallopalkka. Nämä hyvin! Ei siis hinkutettu enempää. Sitten luoksetulon stoppeja. Pallo stopista, läpijuoksu, pallo stopista lähdöstä, stoppi ja pallo maahanmenosta, stoppi ja pallo maahanmenosta lähdöstä. Aika hyvin! Maahanmeno oli kyllä huono, mutta sitä ei olekaan ennen vielä tehty stopin jälkeen. Stopit olivat kyllä hyviä. Ja ennen kaikkea asenne oli oikea! Loppuun vielä muutamat suoraan sivulletulot edestä maasta parin metrin päästä, Veka solahti sujuvasti takaa sivulle. Toki siis luoksetulo aletaan ottaa suoraan sivulle. Vekakin oli tänään ihan super tokokoira!