Perjantaina Floran agitreenit. Ei ylen vaikea rata, mutta vauhdikas. Piti juosta ja uskaltaa ohjata. Juoksin ja uskalsin ohjata. Flora tuli mainiosti ohjauksiin. Olimme siis hyviä. Ohjausvalinnoissani oli kyllä korjattavaa, mutta niitä saatiin korjattua. Rimat olivat 55–65 sentissä, ja Floralla oli niiden kanssa vaikeuksia. Rimoja ei tainnut tippua kuin yksi, mutta Flora arpoi ponnistuspaikkaa ja steppasi. Yleensähän emme treenaa täysimittaisilla rimoilla eikä Flora ole hyppääjänä mikään luonnonlahjakkuus. Tähän pitää kiinnittää huomiota ja tehdä lisää hyppytekniikkaa. Asenne Floralla oli kohdallaan – se raivosi suu vaahdossa palkkalelun kanssa, mutta pysyi hanskassa ja haki vain esteitä, joille ohjasin. Loistava Flora :)

Lauantaina tokoiltiin Hannen kanssa ulkokentällä. Dingo ensin. Ajattelin, että se olisi ihan höpsis ensimmäistä kertaa uudessa paikassa kun kentän ympärillä vielä menivät puskien takana tiet ja niillä kulkijat, mutta Dingo oli kyllä todella hommissa eikä vehkottanut mitään ylimääräistä. Parit luoksetulot pitkältä matkalta vauhtipallopalkalla Hannen pitäessä kiinni. Muutamat perusasennot, käsiavulla edelleen. Maahanmenoja vähän etäämpänä ohjaajasta. Loppuun eteenmeno, Hanne vei pallon ja Dingo haki sen vähän samaan tyyliin kuin esineet eli paluuvauhti oli noin tuplasti menovauhti.

toko1-normal.jpg 

Flora aloitti reippaasti kisamaisella setillä. Vaadin olemaan hiljaa ja palkkasin hiljaisuutta nappuloilla. Seuruu hyvä. Liikkeestä maahan hyvä. Noudossa vein kapulan itse lähelle ja lähetin rauhallisesti, mutta pieni ölähdys tuli silti. Ja kaukot, tosi hyvin! Joku pieni inahdus ehkä, mutta reippaat vaihdot. Tästä sitten kehujen päälle motskuriehumispalkka. Ihan kuin palkaton tekeminen alkaisi sujua? Ainakin omissa treeneissä. Sitten tehtiin luoksetulon stoppia takapalkalla, valuu harmillisesti. Tähän pitäisi saada jostain vähän terävyyttä. Sitten yritettiin noutaa hiljaa. Moitin rauhallisesti kiljahduslähtöjä ja hain kapulan itse, mikä harmitti Floraa, eikä se lähtenyt sitten enää lainkaan. Kun panin kapulan maahan väliimme, se pystyi kuitenkin täysin hiljaa lähtemään, ottamaan sen ja tuomaan sivulle, eli tästä saatiin onnistuneita toistoja. Viimeiseksi vauhdilla eli jätin koiran istumaan, kutsuin pidemmältä ja vauhtipalkkasin. Sitten stoppeja ensin takaperin kävelystä, sitten seuraamisesta (menivät taas istumisiksi kun yritettiin heti seuraamiseta), sitten koko liikkeenä. Loppuun vielä kaukot ja toisesta maahanmenosta vapautus takapalkkapurkille. Tässä muuten hyvät vaihdot, mutta ensimmäinen maahanmeno hiukan vinoon ja vilkaisu-inahdus palkan perään. Pääasia ettei jumita. Hyvä treeni, paljon onnistuneita kohtia ja hyvää asennetta.

Veka aloitti luoksetuloilla. Ensin yksi stoppi plörinäksi, Veka hidasti ja käveli läpi. Ohhoh ja uudestaan. Stoppi, läpijuoksu, stoppi-maahanmeno, stoppi-maahanmeno-lähtö, läpijuoksu. Stopit vähän valuivat, mutta muuten tosi hyvin! Ei ennakointia, maahamenot ok, asenne pysyi hyvänä. Sitten kokeiltiin ensimmäistä kertaa zetaa eli kolme eri jättävää peräkkäin. Ensin mokailin katsomalla, jäikö koira seisomaan ja vetämällä sen katseella perään, mutta kun kävelin kunnolla, Veka teki seiso-istu-maahan pari kertaa kaikki oikein! Hoo, hienoa! Sehän kyllä oikeasti kuunteleekin, joten mikseipä onnistuisi. Lopuksi kierrettiin kentällä ollutta kiveä ja stoppasin muutaman kerran Vekan kiven taakse, senkin se vain teki heti oikein! Hyvä Veka, hyvää tokoilua!

Dingo pääsi toiselle kierrokselle. Muutaman askelen seuraamispätkiä. Muutama nouto, oikein hyvin! Loppuun paikkamakuu, palkkailua 5–20 sekunnin välein noin kymmenen askelen päässä. Viimeinen pätkä 15 askelen päässä puoli minuuttia ja hyvin pysyi! Dingokin oli tänään pätevä pieni tokokoira :)

toko2-normal.jpg