Lauantaina talkoilin NOM-kisoissa viestikoirien sihteerinä. Kirjasin ja laskin metsäpäässä ajat arvostelulomakkeisiin ja viestilipukkeisiin. Mitä ylellisyyttä päästä seuraamaan aitiopaikalta Pohjoismaiden parhaita viestikoiria – itse asiassa maailman parhaita, koska muuallahan lajia ei ole eikä näin ollen korkeampia kisojakaan. Mukana oli kolme suomalaista ja kolme ruotsalaista viestikoirakkoa. Yhden lähtöhaukkua ja jonkun muutamaa pisteillä ölähdystä lukuun ottamatta koirat olivat ihan hiljaa ja rauhallisia. Ei mitään hötkyilyä, mutta nopeat lähdöt ja juoksut perille asti. Vaikuttavaa. Kisaajilla oli ilahduttavan hyvä yhteishenki. Ja itselleni selvisi nyt viestin ajanlaskusysteemi... sain myös tuntumaa odotusaikojen pituuteen. Aivan huippujuttu, etten sanoisi toppen!

nom-normal.jpg

Illalla piti vääntää tokoa tai jotain, mutta väsy. Steppailin pihalle pienen ruutusen ja jemmasin sinne kasvillisuuden joukkoon yhdeksän pientä esinettä: muovipullon korkki, pyykkipoika, pieni heijastin, kankainen lahjanarunpätkä solmussa ja vastaavia. Jokainen sai hakea kolme. Dingo ensin, ja se taisi kyllä jättää jonkun vaikeamman ottamatta, mutta toi kolme. Veka samoin. Floralle jäivät viimeiset ja vaikeimmat: heijastimen läpinäkyvä ohut muovispiraalipidike, lapionmuotoinen drinkin koristetikku ja pullonkorkki lehtien alla. Flora nuuhkutti intensiivisesti koko ruudun läpi ja löysi ne, mutta yritti ensin ilmaista istumalla. Toi sitten käteen asti. Nenähommissa Flora on kyllä se luottokoira!

Sunnuntaiaamu alkoi metsäkeikalla. Otin kaikki koirat mukaan tekemään jälkeä ja esineitä. Dingo aloitti esineet. Tallasin kapeaa muutaman metrin siksakkia kolme pitkää kaistaletta ja jätin päihin esineet. Dingo sai hakea yhden. Se lähti hyvin, ei kuitenkaan kulkenut kaistaletta pitkin vaan kävi sivuilla ja tuli tallauksia haistellen takaisinpäin ennen kuin kääntyi syvemmälle. Annoin sen rauhassa tehdä töitä, ja kohta se etenikin riittävän taakse, tarkensi esineen ja toi sen hienosti. Hyvä!

Flora sai hakea kaksi muuta esinettä. Sekään ei pysynyt kaistaleella, vaan haki keskeltä lähetyksellä oikeanpuoleisen esineen. Kehupalkka. Uusi lähetys keskeltä ja vasemman kaistaleen tarkistus. Kolmannella lähetyksellä keskeltä Flora eteni taakse ja löysi esineen. Tästä motskutaistelupalkka.  

Veka sai hakea kaikki kolme esinettä. Ensimmäinen oikein hyvin. Kehupalkka. Keskimmäinen oli Vekallekin vaikea, sekin vaihtoi oikeanpuoleiselle kaistaleelle ja toi sieltä esineen. Syynä lienee ollut aivan kevyt tuulenvire, joka kävi sieltäpäin. Kehupalkka. Toisella lähetyksellä keskeltä Veka eteni kaistaleella, mutta tapahtui yksi pieni pysähdys katsomaan ja kysymään – saattoiko koira kuulla, että kaivoin palloa valmiiksi taskusta? Jatkoi itse ja nosti esineen. Pallopalkka. Nyt ainakin kaistaleet tuntuivat hyvin vahvistavan etenemistä suoraan taakse asti, jatkamme niitä.

Dingon jälki oli tunnin vanha ja reilut sata metriä kolmella kepillä. Se tahmasi. Lyhyt jana oli hyvä ja kepit nousivat, mutta jäljenajo oli ympäriinsä haistelua ja hidasta etenemistä. Nyt tuntui siltä, että Dingolla ei ole draivia ajaa jälkeä, kun ajettava kohde kävelee perässä. Sehän on ollut vierailla jäljillä niin hyvä, mutta nyt palattiin tähän metsän tunteita ja tuoksuja -juttuun. Jos näin on niin olkoon, pitää vain saada aina joku tallaamaan jälki.

Veka teki tietysti janoja, niinikään tunnin vanhoja. Ei taas suksi luistanut näillä niin yhtään. Ihan lyhyitä pätkiä, mutta Veka jumitti lähdössä aivan vinoon tai poukkasi sivuun jo muutaman metrin jälkeen. Jäljennostotkin epävarmaa hosumista. Kepit kyllä nousivat. Kolmannelta eli viimeiseltä janalta lähti parinsadan metrin jälki kahdella kepillä. Veka teki tosi hyvää työtä melkein loppuun asti, sitten se vain hukkasi jäljen. Ja sitä on vaikeaa saada hukan jälkeen aktiivisesti ottamaan jälkeä enää ylös – Veka ei jotenkin tajua, miten ja mistä se sitä etsisi. Palattiin taaksepäin varmaan kohtaan ja siitä päästiin loppukepille. Voihan jana sentään, mitä näihin keksitään.

Flora sai ajaa Vekan jäljen. Kaveri ehdotti tätä kun valittelin, että Flora ei saa tarpeeksi tekemistä, mutta kun ei pääse kisaamaan, en löydä motivaatiota tehdä sille treenejäkään. Mutta näin koira saa hyvää tekemistä, suorituksellahan ei sinänsä ole väliä. Lähetin Floran janalle ilman liinaa valjaissa. Arvelin sen jäävän keppien paikkoja tutkimaan, mistä voisi palkata. Ensimmäisestä se vipelsi ohi. En hetkeen nähnyt koko koiraa. Flora suihki sujuvasti jälkeä pitkin siihen asti, missä Veka oli hukannut sen. Kutsuin Floran jatkaamaan oikeasta kohdasta ja palkkasin herkkupurkilla, kun se tarkisteli loppukepin paikkaa. Ja tietysti vielä heiteltiin lelua. Nyt oli tyytyväinen täpläkoira.