Perjantai-illan pikaiset, väännetään Vekan kanssa nyt joka päivä pari viikkoa ennen koetta... Ensin etupihalla minitottis eli yksi nouto kokonaisena liikkeenä kisakapulalla. Pointtina oli tuoda kilon kapula eteen ilman mitään kommervenkkejä. Heitto meni aivan pieleen, kapula lensi noin viiteen metriin (nurmikkopläntillä ei tosin paljon enempää tilaa olisi ollutkaan, mutta pari metriä kuitenkin). Veka loikkasi reippaasti kapulalle, nosti sen ja toi ravilla eteen. Irti ja sivulle, kehut ja pallo. Hidashan se palautus on, mutta antaa sen nyt sitten olla. Nyt palkataan luovutusta, jotta saadaan se kapulainen kokeessa käteen asti. Tämä siis hyvin. Niin ja sitä kiloisen heittoa olisi syytä treenata myös.

Sitten jana. Hiukkasen pidempi kuin eilen eli sen kymmenen metriä ja heti janalla tennari. Viisi metriä eteen ja koukkaus vasemmalle. Takaisin sivulle ja uudestaan. Veka ponkaisi suoraan jäljelle, takajäljelle, pidätin, ympäri, koikkaloikkaa jäljelle, jonka päässä ei ollut mitään. Jäin jemmatun pallon luo, Veka tuli hakemaan sen.

Korjaussarja polun toiselle puolelle: Veka istumaan, kävelin lenkin, pysähdyin katsomaan koiraa ja jemmasin pallon reiluun kymmeneen metriin. Veka meni viisi metriä ja koukkasi vasemmalle.

Toinen korjaussarja samalla tavalla: tasan viisi metriä ja koukkaus vasemmalle. Sanattomaksi vetää.

Kolmas korjaussarja samalla tavalla: näytin pallon, jemmaamisen ja tyhjät kädet oikein teatraalisesti: Veka loikki takajäljelle ja etsi pallon ilmavainulla, mutta ainakin se meni nyt eteenpäin eikä sivuille. Palkaksi heittelin tennaria puita päin ja puskiin.

Siinä mielessä ihan onnistunut treeni, että Vekalla oli hyvä hinku jäljelle joka janalla; se loikki menemään niin että liina poltti käsiä. Aika käsittämätön koko juttu. Aina menee väärin, koiralla on silti motivaationappula kaakossa. Apuja annetaan vaikka kuinka, mutta niihin se ei reagoi mitenkään. Hyvällä fiiliksellä siis mäntyä päin!