Lauantaina oli Tavesin metsäjälkipäivä, johon oli kouluttajaksi saapunut Heikki Pekonen. Ensi pieni teoriaosuus. Tykkäsin kouluttajasta, joka vahvisti omia ajatuksiani: metsäjäljellä saa 40 pistettä janasta ja 130 pistettä kepeistä, jäljestyksestä ei ole jaossa yhtään pistettä. Janan opettamiseen kannattaa panostaa maltilla ja kepeistä tehdä tosi iso numero positiivisella tavalla. Takajäljen koira osaa erottaa ja pystyy ottamaan oikean suunnan, jos se on itsevarma eikä paineistunut. Eli jäljelle lähtö on tärkeä. Jäljellä koiran pitää ratkaista ongelmat itse.

Ensin katsottiin janalle lähetykset. Tehtiin samoin kuin Dingon viimeaikaiset jäljet eli jana oli ihan lyhyt, katsottiin janalla jäljentekijän lähtö ja lähdettiin hänen tultuaan pois. Dingo vähän pohti asiaa kun janalle tultaessa siellä olikin ihan vierasta porukkaa ja jäljen teki joku tuntematon mies (kouluttaja siis). Se lähti janalle hitaasti mutta suoraan ja otti jäljen. Jälki teki vajaan sadan metrin kaarroksen ja päättyi keppiin. Dingo jäljesti hitaasti ja vilkuili välillä ihmisiä, mutta ajoi hyvin loppuun asti ja otti kepin hyvin, siis nosti sen itse. Tämä siis hyvin.

Toisella kierroksella Dingo sai reilun sadan metrin kolmen kepin jäljen. Taas joku äijä teki jäljen ja käveli vielä perässä jäljellä, mikä vähän mietitytti Dingoa. Jälki oli nyt valmiina eli lähtöä ei katsottu. Käveltiin vain janaa pitkin, ja jäljelle tullessaan Dingo nosti sen. Se jäljesti taas hitaasti ja työskentelystä puuttui se hyvä draivi, jota siinä on nyt ollut. Koira kuitenkin teki töitä koko ajan, selvitti itse ajauduttuaan parissa kohdassa hiukan sivuun ja nosti nätisti kaikki kepit, joten hyvä jälki! Ympäristön häiriöt vain vetävät Dingon vielä vähän vakavaksi, jolloin motivaatio tehtävään ei ole ihan parhaimmillaan. Jäljen jälkeen heittelin Dingolle palloa kuten yleensä, mutta se oli sen kanssa vähän puolihuolimaton. Sitten leikitin sitä jälkikepillä, mistä Dingo tykkäsi kovasti, ehkä siksi että keppi oli minusta maailman hienoin juttu enkä vain viskellyt sitä haettavaksi niin kuin palloa. Pitäisi jäljellekin yrittää saada vähän yhteisöllisempää palkkausta kuin palkkapurkin lykkääminen kuonon eteen.