Perjantai-ilta meni taas kisoja töllätessä. Tein vain jalkapallomatsien välissä pienen tunnariharjoituksen ennen iltaruokaa. Jokainen sai hakea kolme kertaa tunnarin takapihan "nurmikolta"; meillähän ei tuota kasvillisuutta leikata, joten se on pitkää, tiheää ja monipuolista... Vekalla oli hieman vaikeuksia luovuttaa nätisti ja Dingolla hieman vaikeuksia odottaa tunnarin vienti, mutta kaikki hakivat ja löysivät hyvin.

Lauantaiaamuna ennen aamuruokaa pieni treeni. Vekalle takametsään jana: koira maahan polun viereen ja käsky odottaa. Kävelin taas pienen lenkin metsässä niin että janalla noin parissakymmenessä metrissä pysähdyin katsomaan Vekaa. Välissä oli kasvillisuutta ja pienen rinteen alku, joten näkyvyys oli juuri sopiva: koira näki, että "tuolla on jotain...". Sitten kävelin lähimmälle polulle, jota ennen jemmasin sammalen alle tennarin. Palasin Vekan luo ja otin sen sivulle. Veka oli niin kovasti menossa, että jopa päästi jonkinlaisen piipahdusäänen. Ja VAU mikä jana! Veka lähti aivan suoraan juoksuvauhtia kuono juuri siinä puolivälissä eli ei maassa mutta maahan suuntautuneena valmiina bongaaman jäljen. Veka eteni määrätietoisesti ja ripeästi suoraan melkein jäljelle asti. Siitä oikaisu takajäljelle, mistä piti kääntää, mutta se harjoituksen päämäärä eli eteneminen meni aivan nappiin! Jäljenpätkä ja pallo ok.

Floralle ja Dingolle viljelin takapihalle 20 esinettä etsittäväksi ruohikkoon. Etsintäosuus oli helppo, mutta Dingon kanssa harjoiteltiinkin esineiden tuomista. Ensin se kulki esineeltä toiselle, töni niitä kuonollaan eikä halunnut poimia mitään. Odotin kärsivällisesti ja kehuin Dingon viimein noukkiessa lapasen. Se pureskeli ja pudotteli sitä, mutta odotin edelleen ja palkkasin vasta kun esine pysyi sen verran, että sain otettua sen Dingon suusta. Dingo palasi esineille ja toi joka kerta nopeammin ja sujuvammin jotain, koska muustakaan ei makrillipaloja ollut tänään jaossa. Kahdeksannen esineen jälkeen se kääntyi ympäri, sanoi PUH! ja kääntyi takaisin etsimään, joten yhdeksäs esine sai olla viimeinen. Oikein onnistunut harjoitus, lisää tätä! Flora sai hakea loput yksitoista esinettä eli pienimmät, ikävimmät materiaalit ja eniten piilossa olevat. Flora oli tietysti nopea ja tehokas eikä edes tiputellut esineitä.