Maanantaina tottisten sijaan kotona yskimistä, kuinkas muuten. Pojille kaukoja ja muutama toisto tunnaria kuudella tunnarikapulalla. Kumpikin teki hyviä asentojen vaihtoja nokasta ohjaamalla, ja tunnarissa kumpikin haisteli, nosti väärää ja toi sitten oman. Kehuin heti oman ottamisesta, mutta reaktio siihen on selvästi erilainen kuin vääriin eli hajuaisti on kyllä käytössä. Ajatus on oikea, toteutus vielä ontuu. Liikkeen ollessa niin kesken ja epävarma en halua puuttua väärien nostamiseen. Floran kanssa tein jalkojen välistä pujottelua kävelyssä, nami nokassa ohjaamalla. Tulihan se mukaan, mutta puri sormiin niin että piti keskeyttää hetkeksi rääkäisyn saattelemana.

Tiistaina iltapäivän pieni pihatreeni. Veka teki yhden tunnarin. Tunnarit nurmikolla, lähetin koiran terassilta. Palkkana namien sijasta pallo, joten motivaatio huomattavasti parempi. Veka haisteli, nosti väärää ja kääntyi kysymään, mutta jatkoi tehtävää ja poimi ja toi oikean, kun en auttanut mitenkään. Dingo treenaili seuraamista, pieniä pätkiä imutuksella. Flora teki taas temppuja namiohjauksella: oikealle sivulletuloa, oikealla seuraamista, oravaistuntaa ja jalkojen välistä pujottelua. On se kyllä niin ketterä, näppärä ja vikkelä, että näitä kannattaakin tehdä.

Sitten viestitreeneihin! Sama paikka eli hakkuulta metsään. Jäin ensimmäistä kertaa A-pisteelle (yskimään) J:n lähtiessä Vekan kanssa metsäpäähän. Veka kävi kuumana kuten aina ennen kuin on juossut ensimmäisen etapin, ja haukkua louskutti törkeästi pisteellä. Etapin se juoksi lujaa (ja hiljaa se juoksee aina). Ensimmäisessä lähdössä A:lta Veka ei varastanut, mutta seuraaminen keuli niin, että jouduin käskyttämään takaisin sivulle, ja käskyn saatuaan Veka rynnisti matkaan niin että vallan itsekin hämmästyin. Juostiin viisi matkaa, kaikki hyvin, mutta lähdöt A:lta olivat selvästi vahvempia kuin metsäpäästä. A–D-väli on reilut puoli kilometriä.

Dingokin sai kokeilla ohjaajia toisinpäin. Matkaa oli 50–100 metriä, kolme siirtymää. Dingo pinkoi A:ltä menemään minkä kintuista lähti. Metsäpäästä lähetyksissä se ei kuitenkaan irronnut niin hyvin. Sillä ei olekaan ongelmaa juosta J:n luo vaan A-pisteelle. Tätä jäätiin ihmettelemään eikä keksitty, miksi koiran mielestä metsäpää on parempi ohjaajasta riippumatta. Pisteeltä matkaan päästyään Dingo kuitenkin tuli hippulat vinkuen. Viimeiset kaksi väliä se juoksi ilman kaveria edellä, ja yhtä lujaa. Se ei edes haukkua louskuta pisteillä, saati juostessaan. Pätevä viestikakara!