Koivumäen keskiviikon jälkitreenit. Dingo puuhasti vain kentällä; täällä on liikaa muurahaisia yrittää tehdä jälkeä. Ensin kisapatsasteluun ja tottis-sanaan ehdollistamista, palkkana namin saalistus. Sitten esineen tuontia, nyt lelun sijasta esinepussista kangaskukkaro, sen verran iso, että se lensi vähän matkaa. Kasvillisuutta oli sen verran, että esine vähän upposi näkyvistäkin. Pidin Dingoa pannasta, heitin esineen ja päästin irti käsimerkillä ja ETSI-käskyllä. Dingo pinkaisi hienosti esineelle ja otti sen, kehuin heti tästä ja koko matkan sen tullessa. Ehkä kuusi toistoa tehtiin, ja kaikilla Dingo toi esineen perille asti, sain siis palkattua otettuani esineen suoraan sen suusta. Tämä meni siis vallan mainiosti! Sitten vähän seuraamista imutuksella. Lopuksi heiteltiin palloa.

Veka sai palauttavan treenin niin tottiksen, esineiden kuin jäljenkin osalta. Ensin käytiin kentällä. Perusasento ja pallo. Sitten kokeiltiin luoksetuloa palkkaamalla palloon jalkojen välistä. Noh, Veka melkein osui melkein joka kerta... sillä on sen verran kokoa kinttuihin verrattuna, että välillä vähän tömähti. Mutta varmasti lähtee sujumaan ja toivon mukaan tuo koiran suoremmin eteen kuin aina oikealta puolelta taakse palkkaaminen. Sitten leikittiin noutokapulalla. Loppuun eteenmeno kentän päähän viedylle pallolle. Kenttä vähän kumpuilee, joten Veka ei heti nähnyt palloa ja lähti hieman etuviistoon oikealle, mutta korjasi pian pallolle. Näitäkin lisää, niin alkaa suoruus löytyä.

Kentältä metsään ja yksi esine. Jätin Vekan istumaan, kävelin muutaman kymmenen metriä näkymättömiin ja tiputin pallon. Takaisin ja lähetys. Veka singahti matkaan ja toi pallon tietysti hyvin. Ajatuksena olisi nyt tehdä esineruudussa suoraan etenemistä näin, kävelemällä itse pistoja ja jättäen esineet näyttämättä niitä kuitenkaan koiralle. Vekahan ei oikein ole pistoilla pysynyt, mutta se menee varmasti käymään siellä, missä näkee minun käyvän, ja kun menen pois näkyvistä, se joutuu haistelemaankin. Katsotaan, lähteekö toimimaan.

Vekan jäljen tein itse, vain lyhyt pätkä, tunnin vanha. Erittäin kostea, tyyni ja lämmin ilma. Jana reilut kymmenen metriä, nyt niin että lähdin liikkeelle Vekan mukana ja kävelin itse suoraa linjaa sen perässä luistattaen liinaa. Veka eteni hienosti suoraan; tämä on nyt suunnitelma janalle, yhdessä meneminen. Juuri ennen jälkeä Veka bongasi sen ilmavainulla, poikkesi janalta ja pysähtyi kysymään kun pysähdyin. Odotin hiljaa, ja Veka lähti itse jäljelle oikeaan suuntaan. Siitä hyvä jäljestys ja kepin poiminta. Hienosti! Nyt Veka saa lohnottaa loppuviikon.

Flora sai vieraan jäljen, ikää tunti, seitsemän keppiä. Pyysin jotain puolen kilometrin ja kilometrin välistä, reilusti kulmia, maastohaasteita ja ihan mitä vaan, ei merkkejä. Lyhyt jana tosi hyvä, siitä hyvin matkaan. Flora jäljesti erinomaisesti, selvitti hakkuuaukean kuivan pitkän heinän keppeineen, ojan, polunvierustan, kulmatkin hyvin. Keppejä nousi. Sitten jossain neljännen kepin jälkeen Floraa alkoi varmaan jo väsyttää ja se alkoi hutiloida kuono liian ylhäällä. Huomautinkin NOKKA MAAHAN, mikä auttoi vähän matkaa eteenpäin. Mutta pienten kuusien välisestä heinikosta metsän puolelle tultaessa oli selvää, että Flora oli hukannut jäljen. Oltiin tekemässä lenkkiä jo kuljettuun paikkaan, ja jäljentekijä vahvisti kulkeneensa laajan kaaren muotoisen jäljen. Olisi pitänyt viedä koira takaisin sinne, missä varmasti vielä oltiin jäljellä, mutta tätä ämpyiltäessä Flora ratkaisi lähtemällä jäljestämään lähintä sopivaa jälkeä. Kun meillä ei varmuutta ollut, lähdimme perään. Flora jäljesti hyvän matkaa tielle asti ja oli kuono maassa menossa tien ylikin. Mitä lie jäljestänyt. Eipä siinä mitään, valjaat pois ja autolle. Hyvää työtä kuitenkin pitkä alkumatka keppeineen!