Maanantaina tottikset ja koulutuksen teemana toukokuun ajan noudot sekä eteenmeno. Näytin ensin Vekan ongelman: hyvä kapulalle meno ja sitten hidastuva palautus ravilla, Veka oikein demosi ja hiippasi luovutukseen puolen metrin päähän kello kahden kohdalle... Lääkkeeksi tähän vauhtipalkkoja palautuksessa niin kuin ollaan tehtykin, siihen pohdittiin oikeaa tapaa. Kokeiltiin myös niin, että kouluttaja piti Vekaa pannasta, hetsasin kapulalla, tiputin sen koiran lähelle ja juoksin karkuun. Sitten NOUDA ja koira irti, palkka kun juoksi hyvin. Toimivaa, ei vain sitä apparia useinkaan ole pitämässä. Veka kiskoi narupalloa, ja yritin leikittää sitä kapulallakin. Veka tavoitteli hyvin kapulaa ja kiskoikin sitä vähän, tätäkin voisi vahvistaa.

Dingo teki kaikkea pientä. Se otti häiriötä muista eikä oikein keskittynyt. Imutusseuraamisessakin vähän irtoili. Maahanmenoja ja istumisia tehtiin naminsaalistuspalkalla, nämä ihan hyvin. Vähän palloilua ja pois. Dingon pitäisi saada kyllä käydä kentällä vielä ilman häiriöitä.

Floran kanssa käveltiin kentän reunalle ja harjoiteltiin odottamista siinä vähän aikaa ihan hiljaa ilman palkkailua, tämähän on Floralle tosi vaikea paikka. Se ulvahti muutaman kerran ja alkoi täristä, mutta pysyi sivulla istumassa, joten tästä kinkunsiivu palkaksi. Siirtyminen seuraamisen aloitukseen, pitkä suora edestakaisin, meno hyvin, paluussa taas Flora alkoi irrota sivulle ja tiputella kontaktia. Pysähdys, kehut, siirtymä toiseen aloitukseen, kehut ja lelupalkka. Sitten kokeiltiin esteet, jätin Floran hypyn taakse ja kutsuin, hyppy kaatui, mutta pysyi uusinnalla pystyssä (Flora otti siis esteestä tassuilla kiinni). A-esteellä vein lelun esteen taakse (kevyt motsku ei lennä), tämä hienosti. Luoksetulo, palkka eteentulosta, lelun jättö ja eteenmeno, loppuun paikkamakuu, nämä ihan perussettiä. Kyllä Flo hyvin vetää kun vaan vetää!

Vekalle vielä kouluttajan kanssa parit eteenmenot, pallo näkyi joten näissä ei ongelmaa. Ellei lasketa sitä valmistelevaa seuraamista... uh. Toisella eteenmenolla matkan varrella hyppeli västäräkki, Veka koukkasi sen perään, mutta oikaisi sitten onneksi linjan pallolle.