Kauden ensimmäiset ulkokenttätottikset. Veka ensin. Seuraaminen edisti ja poikitti ennennäkemättömästi. Pieni pätkä tätä ja sitten teemaan eli jättäviin. Istu, maahan ja seiso järjestyksessä, pallopalkka heti asennosta. Ensimmäinen setti heti oikein ja olisi pitänyt jättää siihen! Koska sitten saatiin tehdä monta settiä, että saatiin kaikki peräkkäin ensimmäisellä käskyllä oikein. Ei ole ensimmäinen kerta kun Vekan on vaikea hahmottaa istumisen ja seisomisen eroa sen jälkeen, kun ne on kerran tehty. Toinen teema oli eteenmeno. Olin vienyt kolme jalkapalloa kentän laidoille. Veka oli ihan lähdössä. Ensimmäisellä se pääsi vähän kaartaen pallolle, mutta toisella ja kolmannella juoksi lenkkiä ja jouduin uusimaan lähetystä lähempää. Mikähän siinä on, että pitää flänkätä eteenlähetyksessä, pitää flänkätä esineille lähetyksessä, pitää flänkätä janalle lähetyksessä...

Floran kanssa lähdettiin nyt rauhallisesti liikenteeseen. Käveltiin kentälle, ja kontaktista sai namin. Niitä syötiinkin iso kasa kenttää pitkin käppäillessä. Siihen lässähti Floran höyryäminen, ja se tuli hiljaa ja nätisti perusasentoon. Seuraaminen oli aivan ihanaa. Pysähdys ja intohihkumiskehut! Sitten liikkeestä istuminen, erittäin hyvin ja taas hiiohoi-kehut palkaksi. Pitäisi saada omaankin päähän se ajatus, että se on kehupalkka eikä ei palkkaa. Liikkeestä maahan hyvin ja luoksetulo aika läheltä parin ihmisen ohi, tämä oli hieno lukuun ottamatta loppua, jossa Flora varasti sivulle hetimiten istuttuaan eteen, mutta ihan sama kun muut ongelmat ovat niin isoja. Tästäkin kehut ja sitten loppupalkka eli lelu esiin ja taistelut. Päästin vasta lopuksi irti lelusta ja kipitettiin kentältä pois. Flora oli hyvä! Kyllä se treeneissä osaa. En enää tiedä, mitä sen kanssa pitäisi tehdä, mutta nyt on ajatuksena lähteä vahvistamaan yhdessä tekemistä ja kestoa ilman leluja ja ruokaa tekemiseen.

Dingoa kiinnosti kentällä taas eniten kaikki. Taskua rapistelemalla sain sen viereeni, ja siinä se viihtyikin kun vain herkkuja tuli aina kontaktista palkaksi. Leikkimiseen se ei osannut keskittyä, mutta loppuun saatiin hyvä juttu kun palkkasin pallolla luoksetulon, Dingo saalisti pallon ja vipelsi onnessaan pallo suussa; nappasin koiran ja pallon naruista kiinni ja juostiin kentältä pois.