Torstai oli taas jälkipäivä. Veka sai vieraan jäljen, joka ajettiin sokkona. Toin sen janalle katsomaan Nappiksen lähtöä. Jäljellä ikää tunti, pituutta 400 metriä, keppejä kuusi, kulmia muutama, mukavasti maastonvaihtelua kuivaan heinikkoon. Veka ponkaisi janalle hyvin, päästin liinasta irti, etten taas nykäisisi. Otin käyttöön vanhan jälkiliinan, joka on käyttöominaisuuksiltaan ylivoimainen, mutta vain seitsemän metriä pitkä (mikä viimeksikin pääsi yllättämään kymmeneen metrin tottuneen). Veka poimi jäljen ja lähti hyvin etenemään. Ykköskeppi saatiin, kakkosen nappasin itse. Veka poimi vielä kolme keppiä eli yksi jäi. Jäljestys oli vallan mainiota, sopivasti vauhtia ja malttia.

Dingon kohdalla maasto vähän loppui kesken, joten jäljestä tuli taas aika lyhyt. Mukava sammalpohja, ikää kolme varttia, kuusi purkkia sammalen alla. Aika samaan tyyliin kuin viimeksi Dingo jäljesti, zoomaili ympäristöä, fiilisteli metsän tuoksuja ja poimi helposti ja varmasti kaikki purkit. Odotin hetken kontaktia eli ilmaisua purkeilla. En nyt ota tästä mitään paineita, antaa kakaran kasvaa ja oppia.

Flora oli joutunut puhisemaan autossa poikien päästessä jäljelle, joten se oli lievästi sanottuna motivoitunut. Noin kymmenen metrin jana hyvä! Siitä lähti täpläsiiseli vipeltämään aika haipakkaa. Alun sähkölinjahakkuun ja keppikasojen jälkeen päästiin mukavalle vanhan metsän sammalpohjalle. Floran jälkitreeneistä puuttuu nyt ilman tavoitteita (eli kokeita) vähän suunta, tämäkin oli nyt vaan sellainen jälki. Harpoin reippaasti menemään pitkin metsää ja yritin vähän jemmata keppejä. Ensimmäinen oli mättään päällä. Toisesta viiletettiin ohi. Kolmas oli pienen kumpareen takana ja neljäs kannon päällä. Loppupäässä irrotin liinasta ja päästin Floran vilistämään ryteiköt, kivikot ja jyrkänteet perässä roikkumatta. Viimeisellä kepillä se sitten odotteli. Pituutta jäljellä oli reilut puoli kilometriä ja ikää reilu tunti. Hyvinhän täplis taas veti!