Viestitreenit taas tois pual jokke. Samassa paikassa kuin viimeksi ja samoin muutaman sadan metrin matkalla viisi etappia. Veka ei nyt onneksi käynyt niin kierroksilla kuin viimeksi, ja haukkumiseen puututtiin myös tiukemmin. Veka sai juosta ensin jäniksenä kaverille. Se seurasi nätisti aloitukseen, odotti 15 sekuntia ja päätti hilpaista matkaan. Luulin, että se pysyy, enkä pitänyt pannasta kiinni... Veka juoksi reippaasti vielä kaksi kertaa metsäpäähän ja takaisin eikä varastanut muita lähtöjä. Eipä siinä sen kummempaa, onnistuneesta treenistä virsi lyhyt! A-pisteellä möykkääminen vähän ärsytti.

Dingokin pääsi mukaan, ensimmäistä kertaa ryhmätreeneihin ja vielä kaveri lyhyttä matkaa juoksemassa. Ja ihmisiä! Reppu! Mudi! Purkki! Käpy! Kaikkea ihanaa! Meno oli siis paikoin hieman kaoottista. Metsäpäähän Dingo lähti hyvin ja pinkoi perille minkä jaloista lähti. A-pisteelle lähetyksissä se veti rallia pisteellä ja tarvitsi J:n kutsuhuikkauksen oikeaan suuntaan päästäkseen, sitten kyllä pinkoi menemään. Ei lainkaan huono ensimmäiseksi treeniksi vieraassa paikassa ja porukassa, pätevä pieni!