Tiistaina hallilla hyeenaosaston vuoro eli Flora ja Dingo. Flora ensin. Kävi taas aivan kiepillä. Kepit ja kontaktit toki työn alla lauantain kisoja varten. Alkuun sössittiin kontakteja. Flora ei tajua enkä saa sitä tajuamaan. Jos jään yhtään taakse tai pysähdyn, jumittaa – jos on etupalkka, juoksee läpi. Ei se riitä, että sinne voi mennä vain, jos juoksen pysähtymättä ohi. Keinu, puomi ja A siis menivät miten sattuu, mutta sitten pikkukontaktiesteellä jostain syystä tuli tosi hyviä suorituksia, miksi?

Kepeille mentiin putkesta suoraan avokulmaan, sitten toisesta päästä pidemmällä välillä ylijyrkkään umpikulmaan. Flora haki kepit niin hyvin! Yhdellä kerralla Flora lintsasi kaksi viimeistä väliä, lähetin sen vaan uudestaan putkeen ja kepeille. Muuten meni loppuun astikin hyvin. No, kisat ovat sitten taas ihan eri asia...

Dingo oli pätevä pikkukoira. Olen yleensä alkuun heitellyt sille palloa, kun sillä on alkuinnostus. Kasan herkkuja kadottua kitaan se ei oikein jaksa palloa enää jahdata. Nyt tehtiin eteenmenoa: pallo jää tähän, kipitetään pannasta pitäen kauemmas, huomio palloon ja ETEEN. Dingo pinkoi pallolle ja takaisin syliin asti. Kovin kiinnosti naapurikentän koirakko, mutta pysyi kuitenkin hyvin tehtävässä!

Seuraamista imutuksella, siinä ei kummempaa. Eteentuloja: astuin kunnolla taaksepäin ja palkkasin edestä keskeltä. Dingo tuli tosi hyvin mukana, istui ripeästi, lähelle ja tasatassuin. Hyvä hyvä! Loppuun paikallaoloja, puin Back on Trackin, ettei tule kylmä kun karva on vielä ohutta ja uskon, että lämpimänä pitäminen auttaa lantiota myös. Istuminen oli tosi hyvä, etäisyys muutama askel ja aika 5–15 sekuntia. Hyvin pysyi peppu maassa ja kontakti ohjaajassa. Kämmäsin vain itse ihan loppuun tiputtamalla namin, jota Dingo tietysti lähti tavoittelemaan. Paikkamakuu oli hyvä sekin samoilla spekseillä, kunnes jossain vaiheessa Dingo vain taas nousi. Ainahan on mahdollista, että asento ottaa lantioon, lonkkaan tai johonkin, toivottavasti ei. Istu ja maahan alkavat jo ilahduttavasti toimia käskyinä ilman apuja.