Vekan kanssa kisailtiin ATT:llä Liedossa. Oli ihan kiva kisafiilis: alle 40 koiraa, aikataulun mukaan (ja oikeastikin) kolme starttia paketissa puolenpäivän aikaan ja samassa startissa niin monta huippukoirakkoa, että mistään tulospaineista ei todellakaan tarvinnut huolta kantaa, joten jännitys pysyi hyvin aisoissa. Hermoni kesti ottaa kontaktit maahan asti, hyvä minä! Eikä se ihan toivottoman kauan kestänyt Vekan käydessä vähän kuumana taas kisaamisesta. Vielä on siis kontaktitoivoa.

A-radasta on video:

Tulos oli -0,61 eli rimaa hipoen ihanneajassa. Kontakteillahan sitä aikaa meni. Ja hyppyjä hakiessa. Montako kertaa on pitänyt treenata hyvät merkkaukset? (Joita ihailin aitiopaikalla Leinosen ja Suoknuutin tekeminä.)

B-kisa tallentui viitosesteeltä eteenpäin:

Alkuhyppy tehtiin jännästi radan keskeltä reunaa kohti. Lähdettiin yhdessä. Alkupyörähtelyt putkeen ok, sitten niin kökkö pakkovalssi, että Veka ravasi hypylle, voi häpeä. Muuten edettiin ihan sujuvasti. Tuloksena tästä +3,33. Puomilla meni se pari sekkaa ja loput hitaissa hyppyjen hauissa, olin hieman taas eksymässäkin radalle.

C-kisa oli hyppäri, jota ennen harmillisesti loppui kamerasta akku. Alussa hyppyjen ja pituuden pitkä suora ja kiepautus putkeen. Putken jälkeen hyppy, johon olin ehtivinäni ihan hyvin, mutta olin kuitenkin koiran tiellä ja työnsin sen takaakiertoon. En korjannut. Putkesta putken ja hypyn välistä kepeille, vienti ei ollut paha, mutta Veka lipsahti toiseen tai johonkin väliin ja uusittiin aloitus. Hyppy ja pinkaisu suoran putken päähän ok, hyppyserpentiini hyvin, pinkaisu takaakiertoon putken päähän hyvin, loppuhyppyhässäkkä hyvin. Se oli hyvä hylly!