Perjantaina oltiin huonoja Vekan kanssa agitreeneissä. Rata ja jutut, joita siihen piti tehdä, olivat jossain sfääreissä osaamistasomme yläpuolella, ja siitähän ei seuraa kuin ryssimistä ja turhautumista koiralle, ohjaajalle ja varmaan kouluttajallekin, vaikka hyvin niillä pokka aina pitää. Ei pujoteltu keppejä loppuun, ei löydetty putkia, karattiin ansaesteille, hypättiin takaakierrot suoraan, vedettiin kurvit pitkiksi yms. jne. Jos nyt ihan hakemalla haetaan jotain myönteistä, niin sain Vekan linjaamalla pari kertaa ansahypyn ohi pimeään putkikulmaan. Muutenkin ehkä linjaamisen osalta tuli jotain pientä oivalluksenpoikasta paikoitellen. Tosin, paljonpa sujuvien teiden linjaaminen lämmittää, jos ei koiraa saa edes oikeille esteille? Olisi pitänyt sanoa heti, että ei jäädä jankkaamaan tätä (eikä tätä eikä tätä) kun ei kerran osata, vaan tehdään joku muu kohta. Sen verran olen sentään oppinut, että en edes yritä koko rataa, vaan katson etukäteen sopivan palkkauskohdan, johon asti ehkä voidaan päästä.

Lauantaina huonous jatkui jälkitreeneissä. Lähdin kolmelta tallaamaan ne, vaan eipä ehditty ajaa ennen pimeäntuloa, yök. Lisäksi kukaan kolmesta koirasta ei pienen treenitauon jälkeen enää osannut jäljestää. Ei ollut mukana gepsiä sen paremmin kuin kelloakaan. Aika optimaalinen jäljestyssää eli viileä, kostea ja tyyni. Kiva maasto, kosteaa sammalta ja jäkälää, paikoitellen kiviä. Ei oltu ihan lähimetsässä, mutta lenkkeillään täälläkin säännöllisesti; vältän toki jäljillä aina itse käyttämiäni polkuja.

Dingolle noin 150 metriä, noin reilut puoli tuntia, kolme keppiä. Tallattu taas pienin askelin toisissaan kiinni. Dingo lähti vain fiilistelemään metsän tuoksuja. Ei minkäänlaista ajatusta koko hommassa. Jotenkin se kuitenkin osui ensimmäiselle kepille ja nosti sen kyllä. Tästä lähti paremmin etenemään, muistui mieleen, mitä oltiin tekemässä. Kakkoskeppi nousi. Sitten mutkasta ulos, pidätin taas enkä päästänyt väärään suuntaan, mitä sain tehdä pitkin jälkeä. Lopussa polku liian lähellä, Dingo pyrki polulle ja pidätin taas. Viimeinen keppi nousi hyvin. Huhuh mikä suoritus. Luokatonta. Tauko on usein hyvä, mutta ei nyt!

Floralle noin 250 metriä, vajaa tunti, kolme keppiä. Pieni jana meni aivan plörinäksi, kutsuin koiran pois ja siirryin vähän sivusuunnassa lähettämään, nyt onnistui. Alku meni ihan sekoiluksi, mutta sitten Flora pääsi jälkeen kiinni ja lähti aivan erinomaisesti jäljestämään. Tallasin jäljen lampsimalla isoin askelin yrittämättäkään kulkea suoraan. Flora tuli tosi hyvin ykköskepille, joka oli heti pienen kallionousun päällä, ja nosti sen. Meno jatkui hyvänä, mutta kakkoskepistä huristeltiin ohi. Sitten tultiin lähelle polkua ja Flora lähti jumittamaan polkuun. Kovin haki, mutta löysi jäljen, pääsi loppuun vielä muutamalla polkuvisiitillä ja löysi loppukepin.

Vekalle noin 200 metriä, vajaa tunti, kolme keppiä. Pieni jana, takajälki, sitten matkaan. Jäljen alkupää kulki sen verran rinteessä, että haju valui alarinteeseen ja sinne valui myös hajutunnelissa jolkottava Veka. Ykköskepin kohdalla oli onneksi tasaista, Veka ylitti kepin ja pyörähti takaisin nostamaan sen, hyvä! Sitten humputeltiin menemään... mutta kepit nousivat ja sehän on pääasia. Veka tarkensi ne hyvin. Ihanat kepit!