Lunta on maassa jo vähän, mutta se ei haitannut viestitreeniä. Taas vähän sellainen lyhyt improvisaatiotreeni, kun ei nyt vaan jotenkin ehtinyt käydä katsomassa rataa etukäteen, vaikka aina pitäisi.

Dingolle tietysti juoksutusta näköetäisyydellä. Maasto oli jäkäläistä kalliota, pieniä korkeuseroja ja kiviä, välissä muutama puu. Dingo oli taas niin suloinen ja juoksi ilman mitään apuja minun päähäni. Toiseen päähän lähtöjä se muutaman kerran vähän mietti, muutaman kerran lähti heti mutta vähän hitaammin, ja kunnon ääniapuja J sai antaa. Yritin hetsata ja hiukan saattaa lähetyksissä. Palkkana oli molemmissa päissä päällekkäiset siivut kylmäsavuporoa ja kermajuustoa, sen herkumpaa en kaikilla rajoituksilla keksinyt. Vetovoimaltaan heikompaan päähän pitäisi kokeilla varata paremmat herkut kuin toiseen.

Floran kanssa kävelin kallioita pitkin noin sadan metrin päähän. Flora oli kuin tulisilla hiilillä ja huuteli että metsä raikui. Hiljaa sitä ei saa olemaan komentamalla eikä odottamalla, että se hiljenee. Pattitilanne, tosin ellei tottista saada kuntoon, ei se koskaan kisaakaan. Lähetin vain perusasennosta, kun se oli edes sekunnin hiljaa. Juoksihan se sitten tuhatta ja sataa, A-päästä oli ottanut varaslähdönkin, mutta palasi käskyllä takaisin. Etenin noin 50 metriä C-pisteelle. Myös C-pisteellä se tapansa mukaan yritti lähteä heti hotkittuaan palkkapurkin tyhjäksi (naudanmahaa). Kutsuin takaisin ja pannasta kiinni pitäen viereen kyykistyneenä silittelin ja rauhoittelin sitä. Flora olikin ihan hiljaa ja täysjärkisen näköisenä. Irrotin pannasta sormi kerrallaan ja sitten sen katsellessa taipaleelle päin hiljaa sanoin VIE. Flora hämmästyi niin, ettei ehtinyt matkaan rynnätessään kuin vähän ulvahtaa.

Jäin metsään. Veka juoksi vain tänne B/C-pisteelle ja takaisin. Olin kävellyt kallion reunalle, josta ei ollut oikein järkevää jatkoa yhtään mihinkään. Veka siis pinkoi paikalle, palloili ja pinkoi takaisin, eipä siinä mitään. Hyvät viesteilyt!