Perjantaina Vekan agitreenit. Päivän teemana putkijarrut. Joskus tehty treeneissä, mutta ei varsinaisesti osata. Radalla välillä mentiin putkesta lujaa, välillä kurvattiin tiukasti. Veka ei tajunnut jarrua, vaan kääntyi väärään suuntaan. Kouluttaja palkkasi pallolla oikeaan suuntaan. Sitten Veka pysähtyi väärään ja kääntyi oikeaan suuntaan, sitten kääntyi oikeaan suuntaan, kehitystä siis tapahtui. Toisella radalla tultiin putkista pariin pakkovalssiin, näissä jarru ennen putkea piti tehdä niin, että oikeasti pysähdyin hyvissä ajoin ennen putkea aivan paikalleni. Oli myös pimeitä putkikulmia, jotka Veka löysi pätevästi. Sain vielä tehtyä persjätön oikein eli aivan käsittämättömän ajoissa, hyppyuukkarissa ohjaus kohdallaan jo koiran lähtiessä vasta ensimmäiseen hyppyyn. Muuten hyvä treeni, mutta keinu oli varsinainen floppi. Yritin etupalkalla, mutta Veka ei pysähtynyt vaan juoksi kontaktin yli, ja uusinnalla jätti sitten etupalkan huomiotta ja jumitti kyyläämässä, kun ei kerran saanut mennä. Iso huokaus tähän ja mietintämyssyä etsimään. Veka haluaa tehdä oikein, mutta ei vaan tajua!

Lauantaina kun päästiin liikkeelle jonkinlaisessa päivänvalossa, tehtiin esinetreeni. Floralla oli kolme esinettä suorien keskipitkien pistojen päässä. Ensimmäisellä lähetyksellä vasemmasta etunurkasta Flora lähti, juoksenteli ties missä (heikko näkyvyys), tuli kerran pois ilman esinettä, löysi sitten vasemmasta takanurkasta farkkukangassolmun. Riemukehut ja lähetys keskeltä. Taas juoksentelua. Olin siirtynyt oikeaan etunurkkaan. Flora toi oikean takanurkan poretablettiputkilon. Kehut ja tehdään lisää. Lähetin siis uudestaan keskeltä, ja lähettelin siitä sitten ehkä noin neljätoista kertaa. Flora juoksenteli ja jäljesteli pistoja pitkin etulinjalle. Keskellä oli hyvin pieni ja hyvin helppokulkuinen soistuma, siitäkö se nyt ei ollut pääsevinään yli? Esine, vauvan tutti, olisi ollut heti sen takana. Lopulta otin koiran hihnaan ja lähdettiin katsomaan esinettä, mutta en löytänyt sitä itsekään... pyörittiin siis paikalla, irrotin hihnan ja vaivihkaa tiputin maahan kangassolmun. Flora bongasi sen, mistä palkkasin narulelulla. Yhtäkkiä huomasin tutin. Lelu pois ja ETSI, Flora ei meinannut löytää tuttia edes ihan vierestään, olipas se nyt vaikea. Palkka ja pois. Kahden ensimmäisen esineen luovutukset olivat hyvät, kahden jälkimmäisen huonot, koska esineen vihdoin löydyttyä innostuin kehaisemaan, joten Floran leuat alkoivat välittömästi tikata kuin Singer ja esineet putosivat monta kertaa.

Dingon kanssa vietiin taas yhdessä palloa, ehkä johonkin kymmeneen metriin. Hienot lähdöt, etsinnät ja tuonnit! Fokus hyvin edessä, päämäärä selvä, pallo löytyi ja sen kanssa juostiin suoraan syliini touhottamaan. Ihana pallo, ihana Dingo :)

Vekallekin kolme pistoa: yksi pitkä ja kaksi lyhyttä. Ensimmäisellä se lähti vinoon kohti keskimmäistä esinettä, mutta ilmestyi sitten kuitenkin kuusikosta ensimmäisen esineen, parittoman nilkkasukan, kanssa. Kehut ja lisää. Myös toisella pistolla vinoon samaan suuntaan vasemmalle, mutta korjaus ja takakautta esineelle, pieni satuponi kannon päällä. Kolmas pisto ja kangaskukkaro hyvin! Mahtavaa, ei mitään edelliselle esineelle jumituksia! Alkaa ehkä pitkä-lyhyt pistotus vihdoin purra.