Keskiviikkona taas Vaivialle. Ensin kentällä, Vekalle esteet ja eteenmeno. Kävin ensin viemässä noutokapulan esteille ja kentän keskelle eteenmenojalkapallon. Veka pompahteli innoissaan kentälle. Seuraamispätkä noutojen luo ja kehut. Hyppynouto hienosti! Kehut. A-nouto myös erinomainen! Kehut tästäkin. Ei siis varmistelukäskyjä näissä. Sitten vihje ja eteenmeno, ja kuten maanantainakin Veka oli lähdössä, mutta ei tiennyt minne, se kävi oikealla ja vasemmalla enkä muutamalla yrityksellä saanut sitä bongaamaan palloa. Yritin vielä kerran ottaen uuden valmistelevan osuuden eli edettiin hieman pidemmälle, Veka ei vieläkään lähtenyt, mutta hoksasi, että olin kävellyt täällä, ja lähti hölkkäämään nenä maassa. Noin puolivälissä se bongasi pallon, otti jalat alleen ja pinkaisi pallolle. No, tämä ei ainakaan haitannut, että se löysi itse oikean tien.

Florankin toin pyörähtämään kentälle, vaikkei sen kanssa nyt mitään järkevää tottistreeniä saa aikaan. Hauhauhau kentän laitaan, seuraamaan, muutama pätkä pelkillä kehuilla, sitten muutama lelupalkalla. Flora seurasi tiiviisti hyvässä vireessä eli mitään angstitekijää ei nyt ollut sen havaintokentässä, siis edes ennen ensimmäistä palkkausta, vaikka jatkettiin pelkän kehupalkan jälkeen ja kentällä oli muitakin koirakoita. Kipaistiin myös esteet kerran lelulle menona. Loppuun minipaikkamakuu, kymmenen sekuntia kymmenen askelen päässä, tässä Flora selvästi ahdistui, mutta pysyi tämän verran kuitenkin maassa.

Sitten maastoon, tallasimme toisillemme jäljet ja sitten kukin ajoi omansa, jotta ehdittiin tehdä kaikki ennen harmillisen aikaista pimeäntuloa. Dingon pikkujäljen tein itse. Se vanheni puoli tuntia. Mittaa noin sata metriä, ei pelkkää suoraa vaan kaarrettakin, keppejä taas kuusi. Tallaan Dingolle vielä pikkuaskelin tampaten. Ensimmäiselle kepille Dingo jäljesti niin hienosti! Siitä eteenpäin se kuitenkin otti ilmavainua, puski jatkuvasti jostain syystä vasemmalle (ilma oli tyyni, joten ei olisi pitänyt hajunkaan painua mihinkään suuntaan), maisteli vähän poronjäkälää... liekö ollut haastavaa keskittyä niin tasaiseen maastoon? Kepit toki nousivat kaikki, ei siis mitään huonoa ollut tämäkään.

Jouduin siis Vekan kanssa yksin Minnan tekemälle merkkaamattomalle jäljelle, mikä vähän jänskätti. Floran kanssa se on ihan ok, mutta Vekan kanssa kun pitää varautua kaikenlaisiin ylläreihin... tämänkertainen källi oli kuitenkin varsin harmiton: Veka teki äkisti kulman kohti vieressä kulkevaa tietä (jonka tällä puolella tiesin jäljen kulkevan kokonaan), meni vähän matkaa, kakkasi ja palasi samaa tietä jatkamaan jälkeä. Eihän sitä nyt jäljelle sovi kakkia.

Jälki oli ykkösluokan mukainen ja jana ihan oikea jana, mutta saatoin Vekan melkein jäljelle asti. Se lähti kyllä heti alusta hyvin vetämään maata pitkin ihan oikealla ajatuksella. Jäljennostossa vähän taas pyöri ja mietti, mitä nyt tehdään kun törmättiin jälkeen. Lähti sitten oikeaan suuntaan ja todella hyvin reippaasti mutta maltilla ja maavainuisesti ajamaan jälkeä. Ensimmäinen keppi jäi johonkin ja vielä kun Veka nuuski paria kohtaa ikään kuin tarkentaen keppiä, jota siinä ei ollut, pelkäsin sen lähteneen harhalle ja tutkivan vanhoja keppien paikkoja, mutta menin vain koiran perässä. Ja alkoihan sieltä keppejäkin nousta, neljä viidestä kepistä Veka nosti hienosti. Palkkasin kaikista pallolla. Veka teki hienoa työtä loppuun asti! Kulmat hyvin, polkujen ja pienen tien ylitykset hyvin. Loistavaa Veka!

MM tallasi Floralle noin kilometrin tylsyysterapiajäljen eli pitkiä suoria, jokunen kulma, neljä keppiä, ei mitään jännää. Janalla saatoin melkein jäljelle asti. Flora lähti häntä heiluen viipottamaan jälkeä pitkin. Se ajoi koko jäljen todella hyvällä draivilla ja poimi tietysti kaikki kepit. Kulmiin ei kyllä voinut olla tyytyväinen, tuntui että kaikissa pyörittiin enemmän tai vähemmän; jälki kyllä löytyi aina, mutta näistä kulmahässäköistä en tykkää. Eipä sitä voinut yksin merkkaamattomalla jäljellä muuta kuin odottaa koiran tekevän työnsä, ja sen se teki, hyvällä asenteella loppuun asti!