Perjantaina ei saatu koirien kanssa mitään aikaan. Itse sentään kävin ratsastamassa. Lauantaikin meni lähes täysin harakoille eri syistä, mutta päästiin kuin päästiinkin Vekan kanssa agilityn piirinmestaruuksien joukkuekisaan. Joukkueemme Nopeat ja varmat nollat teki neljä hyllyä :) Tuomarina oli hollantilainen Ronald Mouwen, joka oli tehnyt mukavan radan. Lähtö ihmisnuolikutsuna hypyn yli A:lle, putkeen, hypyt sinne ja takaisin päällejuoksulla, suoraan putken jälkeen samanlaiset hypyt ja valssi keinulle, putkesta hypylle ponnistuspaikan merkkaus ja ennakoiva valssi, hyppy ja putkeen, tästä niistin kepeille, koska oli puomia tyrkyllä vieressä. Kepeiltä kurvi hypylle, rima kolahti mutta pysyi, suora putki ja siitä piti saada koira kahden hypyn ohi (jotka hypättiin ensimmäisen kerran tästä putkesta tultaessa) putkeen, tämä onnistui. Putkesta keinun ja keppien väliin puomille, tämäkin vielä onnistui. Sitten puomilta putkeen ja siitä toiseen putkeen A:n alle puomin viereen – en ottanut kunnolla haltuun putkesta, joten sinne puomillehan Veka livahti. Tosi hyvä siihen asti siis, toiseksi viimeiselle esteelle. No, kiva oli kipaista rata :) Ja alkoi ehkä ihan vähän tehdä mieli kisaamaankin taas.

Sunnuntaiaamuna oli pienoinen pakko raahautua takametsään tekemään Vekalle parit janat. Sillähän on parin viikon päästä koe ja janahomma aivan atomeina... Nyt kolme lyhyttä janaa, käveltiin muutama metri yhdessä, sitten pysähdyin ja JÄLKI. Ensimmäisellä Veka eteni ihan kelvollisesti, nosti takajäljen mutta kääntyi itse siltä pois, päästiin kepille asti. Toisella lähti vinoon mutta korjasi, ylitti jäljen ja kikkaili itsensä sille takakautta, käveli tyynesti kepin ohi, sinnepä jäi. Kolmannella eteni ihan hyvin jäljelle asti, jäljestäminen oli huonoa, mutta keppi nousi. Kaiken kaikkiaan tänään Vekan eteneminen oli jotenkin epävarmaa hapuilua.

Vekan janojen hautuessa naksutin Floralle ja Dingolle KIIPEE takatassut tasapainotyynyllä. Tulee vähän fysiikkatreeniä samalla (laiskako, eh?). Flora osaa hyvin, Dingon kanssa nostin takatassut tyynylle ja naksutin taas tiheästi käskysanan kanssa.

Illalla vielä viesteilemään. Dingolle kahdeksan matkaa, pisin väli ehkä 50 metriä jos sitäkään. Siirryin pari kertaa pikkiriikkisen, mutta sitten siirryin takaisinpäin, koska Dingo pinkoi hippulat vinkuen A-pisteeltä metsäpäähän, mutta paljon nihkeämmin takaisin A-pisteelle. J kutsui sitä hihkumalla, mutta Dingo mietti, mennäkö vai ei. Kyllä se sitten aina meni. Ja se on niin käsittämättömän suloinen suihkiessaan mättäiden yli jättikorvat lepattaen :)

Flora juoksi aika raivolla. En ollut käynyt etukäteen mittaamassa ja kreppaamassa reittiä, koska tunsin mukamas niin hyvin paikan ja "kyllä siitä pääsee". Kivan alkupätkän jälkeen möngittiin kaatuneiden puunrunkojen ja isojen kivien yli. Tasaisesta kohdasta lähetin Floran, hyvä kun pysyi pöksyissään ja ryntäsi sammalet lennellen matkaan. Huono maasto jatkui vielä jyrkkään alarinteeseen, josta pääsin vanhalle vähän käytetylle polulle. Tätä vähän matkaa ja siihen C-piste, parisataa metriä tuli matkaa. Flora tuli vauhdilla, pysähtyi pari kertaa tarkistamaan suuntaa ja jatkoi oikein. C:ltä lähetyksessä Flora lähti polun sijasta suoraan rinteeseen, pysähtyi noin kymmenen metrin päähän, kääntyi haukkumaan ja tuli takaisin. Uusi määrätietoinen käsky, nyt Flora lähti oikeaa reittiä ja pinkoi A:lle hyvin.

Veka eksyi, mitä itse edesautoin. En ensinnäkään kulkenut täysin samaa reittiä, vaan kiersin ryteikkörinteen vanhaa polunpohjaa pitkin, tosin tällä tuskin oli väliä, koska ongelma ei tullut tässä kohtaa. Enkä ottanut Vekaa hihnaan metsäpäähän mentäessä – typerää antaa koiran juoksennella omineen. Veka nimittäin hilpaisi yhdessä kohdassa ylös jyrkkää rinnettä, jonka päällä kulkee yksi vakituisista lenkkipoluistamme. Huusin sen takaisin, ja jatkettiin vielä vähän matkaa rinteen alla B-pisteelle. Matkaa oli nyt neljäsataa metriä. Lähetyksessä Veka lähti oikein, mutta kääntyi sitten rinnettä ylös sinne, missä oli jo käynyt, pysähtyi ihmettelemään ja tuli takaisin B:lle. Lähetin uudestaan ja yritin tiirailla hämärässä, missä koira menee. Veka hävisikin näkyvistä, mutta suureksi hämmästyksekseni ilmestyikin vähän ajan päästä takaani. Se oli kaiketi noussut rinteelle ja kiertänyt lenkin väärään suuntaan, ehkä tuttua polkua pitkin. Lähetin vielä kerran ja sovittiin, että J huutelee Vekaa A-pisteeltä. Nyt se saapuikin perille, mutta tuli ylärinteen puolelta. Päätettiin lähettää se vielä B:lle, josta kävelisin koiran kanssa takaisin. Näin päin Veka löysikin oikean reitin ja juoksi hyvin B:lle. Oli jo lähes täysin pimeää, kun päästiin takaisin A:lle.