Jälkiä kaikille. Dingolle taas puolen tunnin, neljän kepin, muutaman kymmenen metrin pätkä, sammalta ja varvikkoa, askelet jonossa mutta rinnakkain, viileä ja kostea tuulinen sää (ihanan syksyinen). Ei nyt pidempää kun ei ole paljon treenattukaan; Dingon kutinaongelma jatkuu ja on vienyt veronsa niin motivaation kuin jaksamisenkin osalta, kaikkia koiria koskien – Vekalla on koekin kohta, mutta tärkeämpää olisi saada toinen pieni paranemaan. Dingo on kuitenkin kutina pois lukien reipas pikkukoira ja jäljesti tosi hyvin :) Vain parissa kohdassa kävi vähän sivussa nuuskimassa. Kepit nousivat hyvin. Taitaa edetä paremmin, kun jälki ei ole niin tiukkaan tampattu?

Floralle vähän erilaista tällä kertaa. Kävelin kotikadun alas ja tien yli metsään, siihen sitten joku parinsadan metrin pätkä talojen väliin, vähän rämeistä ja välillä pihoja viistäen. Flora selvitti tämän hyvin. No ykköskepistä kyllä kipitti yli, mutta muut kolme nousivat. Lopussa oli vielä kulma tien reunassa ja siitä pusikkoa pitkin viimeiselle kepille. Ihan kivaa vaihtelua, mutta ei kyllä Floralle mikään ihanteellinen harjoitus tällainen jälki, missä on koko ajan tapahtumaa. Parhaimmillaan se on pitkillä tylsillä jäljillä rauhoittuessaan ja keskittyessään.

Vekalle oikea jälki eikä vain janoja. Janatreenit eivät tosiaan ole mitään motivoivia eikä Veka ole montaa kunnollisen pituista jälkeä päässyt ajamaankaan (puhumattakaan vieraista jäljistä, joita ei taideta ehtiä tekemäänkään enää). Jäljen tein kävellen kotoa noin puoli kilometriä ja autotien yli metsäpläntille, joka ei ole mitään lenkkimaastoa. Siihen mahtuu tien, talojen ja suon väliin se puoli kilometriä. Jälki vanheni puolitoista tuntia. Jana meni aivan persiilleen. Veka oli ihan täpinöissään ja yritti ryysiä, suoraan menosta ei ollut tietoakaan, vaikka saatoin pitkälle. Jäljen se löysi ja lähti varsin reippaasti etenemään... kompastuin ja pudotin liinan, Veka häipyi horisonttiin. Tässä se juoksi ykköskepin yli. Sain koiran kiinni sen ihmetellessä ensimmäistä kulmaa. Liinan ja kulman selvitys ja huis matkaan. Pimeä pääsi taas jotenkin yllättämään kuin talvi aina autoilijan, roikuin siis liinan päässä hämärässä kompastellen, keppien paikoista ei aavistustakaan eikä paljon tarvinnut lukea koiraa, josta välillä vain vilahteli vaalea peräpeili puiden välistä. Veka kuitenkin pysyi jäljellä ainakin kohtuullisesti, otti vielä kaksi kulmaa ok ja nosti loput viisi keppiä! Mahtavaa! Loistavaa Veka :)