Keskiviikkona jäivät Vekan agitreenit väliin, koska ajeltiin Vaivialle Dingon kasvattajan kanssa treenailemaan. Ensin kentälle, käytin vain Dingon katselemassa meininkejä. Paikalla oli paljon porukkaa, ja Dingoa jännittivät isot haukkuvat koirat. Ihmiset toki olivat ihania. Kentälle päästyään Dingo jahtasi ja toi palloa hienosti, oli kiinnostunut muista, mutta kutsuessa tuli luokse ja lähti pallon perään eikä karkaillut mihinkään. Liinassa olevaa motskua se saalisti kivasti, kunnes tasku vähän rapsahti ja ahneus voitti.

Sitten maastoon ja jälkien tallaus. Aina yhtä kadehdittavat metsät siellä on. Ensin ajettiin Dingon parinkymmenen metrin suora jälkinen, samanlainen kuin tähän asti eli kuusi keppiä, vanheni melkein puoli tuntia. Dingo ei ollut ihan parhaimmillaan, pyöri jonkin verran ja pysähteli kummastelemaan valokuvia ottavaa Minnaa. Eteni kuitenkin aina sitten jälkeä pitkin ja bongasi kaikki kepit, yhden kohdalla oli vähän sivussa, mutta reagoi hajuun, kääntyi ja etsi kepin hienosti! Ihan hyvä meni tämä. Pidempää voisi tehdä, ettei koko matka olisi kepille tuloa tai kepiltä lähtöä.

Veka sai ajaa Minnan tekemän jäljen, parisataa metriä, ikää reilu tunti, kolme keppiä ja vain kepit merkattu. Ei janaa eikä kulmia kun nyt oli vieras jälki, joita Veka on tehnyt yhden joskus keväällä. Vieras jälki ei hämännyt Vekaa kyllä yhtään, mutta muuten se oli aika... no, kovalla tohinalla se meni, mutta suunta oli taas sitten taas vähän mitä sattuu. Pyörittiin siis jonkun verran, ja Vekahan heittää aina ilmavainulle heti kun tippuu jäljeltä, mikä ei tietysti auta. Kaksi ensimmäistä keppiäkin piti nostattaa lähettämällä monta kertaa kepille, näihin on nyt pakko puuttua. Veka ei kyllä ota yhtään painetta näistä, ponkaisee aina matkaa ja häntä alkaa heilua heti kun se bongaa kepin – ei se kai tahallaan niitä jätä. Mutta sitten, loppupätkä toiselta kolmannelle kepille oli tosi hyvä! Nyt oikeasti jäljestettiin ja keppi nousi heti!

Florakin sai Minnan jäljen, juuri sellaisen kuin tilasin ja kuin nyt tarvittiin. Pituutta paljon, arviolta 800 metriä, ikää pari tuntia, keppejä vain kolme, pari kulmaa, muuten vain pitkää suoraa ilman mitään tapahtumia ja maastokin litteää kuin pannukakku. Ajatuksena siis, että pitkillä tapahtumaköyhillä suorilla ja kunnolla vanhentuneella jäljellä Flora ehtisi rauhoittua ja keskittyä jäljestämiseen. Jana oli lyhyt, Florasta yllättävän lyhyt, se ponkaisi yli ja koukkasi takakautta jäljelle. Siitä se sitten lähti häntä heiluen viipottamaan jälkeä pitkin, harpoin perässä, näin mentiin koko matka. Pieniä tarkisteluja siellä täällä. Pienten hiekkateiden ylityksiin Flora ei juurikaan reagoinut. Vipelsi vain menemään hämärtyvässä metsässä ja poimi nätisti kaikki kepit. Aivan huikean hyvää työtä! Flora oli niin parhaimmillaan! On se jälkikoira :)

Kotiin ajeltiin pimeässä, mutta kiirekös tuossa kun oli oma auto alla. Ostin vihdoin auton, koirakäyttöön sopivan nelivetofarmarin. Tervetuloa auto!

Dingon panosteiittikivuksi epäilty jalkojen kirputus yltyi kokonaisvaltaiseksi rapsutukseksi ja kirputukseksi, johon ei eläinlääkärillä ihonäytteistä löytynyt syytä, vain muutama hiiva tahmeaksi kirputetusta kohdasta. Pestään Malasebillä ja katsotaan.