Esineitä takametsässä, hopusti kun oli alkamassa suunnistuskisa ja rasteja oli ripusteltu lähipuihin. Vein suorina pistoina noin 30 metriin neljä esinettä, kaksi per kuono. Flora haki ensin. Nätit vauhdikkaat pistot ja nopeat nostot, ensimmäisen luovutus ok, toinen putosi ja odotin, että Flora nostaa sen. Sitten taisteluleikkipalkka. Flora osaa :) 

Sitten Veka... olisi tietysti parempi kävellä tekemään ruutu, tuoda koira, viedä koira pois, kävellä viemään esineet takaisin, tuoda koira ja viedä koira pois, ettei jäisi kuumia pisteitä, mutta laiskiainen kun olen niin olen vienyt kaikki kerralla ja katsonut, että tyhjille paikoille pitäisi osua – ainakaan jos menee sinne, minne ohjataan eikä lähde tallauksesta pois hajuttomaan maastoon. Nytkin jo nostetut paikat olivat sekä tuulen alapuolella että kevyesti ylämaastossa, joten niiden hajun ei olisi pitänyt tulla Vekaa häiritsemään. Mutta... Veka lähti hyvin, kääntyi noin kymmenen metrin päässä oikealle ja juoksi Floran nostamille paikoille... unfuckingbelievable, en voinut uskoa tätä, mistä se tiesi. Tarkisteli kaiketi molempia, mutta alamäessä kun olin, en maaston kumpuilun takia nähnyt koiraa. Vähän aikaa odoteltuani kutsuin sen takaisin. Uudella lähetyksellä Veka lähti huonosti ja heti vinoon vasemmalle. Kutsuin sen takaisin ja Veka oli ihan harmistunut. Pistin koiran maahan ja kävin esineellä, piti näyttää sitä, mutta esineen luota en nähnyt koiraa... eikö tänään mikään onnistu?! Hihkaisin sitten pari kertaa ja kävelin takaisin. Veka loikkasi ylös, varasti lähetyksessä ja rymisteli täyttä vauhtia esineen luo – onneksi se ei ollut kuitenkaan nähnyt sitä, vaan joutui etsimään nuuskimalla. Vauhtipallopalkka, piti palkata vasta toisesta esineestä, mutta pakkohan se oli palkata kun vihdoin meni sinne, minne piti. Nappasin kuitenkin pallon hetimiten pois ja lähetin toiselle esineelle vauhdista, tämä oli todella hieno lähtö ja suora eteneminen esineelle, joka oli jossain kymmenessä metrissä juurikin sen takia, että Veka löytäisi sen ennen kuin ehtisi lähteä pistolta pois. Tästäkin vauhtipalkka ja sitten kunnon palloilut.