Jäljellä tänäänkin. Olin viitseliäs eli kävin tallaamassa jäljet puolen kilometrin päähän ja hain sitten koiran kerrallaan. Ei haluta pitää niitä puussa kiinni, nyt jo on Floran pää aivan paukamilla hyttysenpuremista ja Vekalla taas mahanalus syöty kamalan näköiseksi. Jäljet tallasin tukahduttavassa helteessä ja paahteessa, mutta niiden vanhetessa sää viileni, tuuli nousi ja ukkonen alkoi jyristä.

Vekan jälki oli tunnin vanha. Suora noin 150 metriä tasaisella mäntykankaalla eli kuivempaa ja matalampi aluskasvillisuus kuin tähänastiset mustikkavarvikot. Jäljennostossa on lähdetty liikenteeseen viuhkatyylillä, etäisyys vielä sellaisen metrin hyvin viistosta. Nyt ei jälki löytynyt ilman pientä pyörimistä. Tästä kuitenkin lähdettiin tosi hyvin matkaan. Ensimmäinen pallo tuli parinkymmenen metrin päässä, seuraavat kolme loppua kohti pitenevin välimatkoin. Tämä selvästi toimi – jäljen imu ei ole Vekalla vahva, mutta tiheämmät palkat pistivät siihen vauhtia. Veka eteni taas hyvällä vauhdilla ja voimalla kuono maassa aina jonkin matkaa, sitten tipahti ja turvautui ilmavainuun. Menin viereen näyttämään maata JÄLKI, sillä se aina jatkoi jäljestämistä – mutta nyt se haki jo välillä itse jatkoa maasta eli alkaa mennä perille, että ilmavainulla ei tässä tehtävässä saavuta mitään! Hienoa! Hyvin edetään jäljestämisessä :)

Juuri kun pääsin Vekan kanssa kotiin, alkoi todellinen raivosadekuuro. Niitä sellaisia, että jättipisarat räjähtävät iskeytyessään maahan, näkyvyys tippuu viiteen metriin ja maa höyryää. Odoteltiin sateen laantuvan ennen jäljelle lähtöä. Jälki ei ehtinyt vanheta kuin normaalit puolitoista tuntia, mutta liekö olosuhteista johtunut, että Flora ei nyt yhtään osannut jäljestää... janalla se eteni hyvin, mutta jälkeä nostaessaan pyöri ympäri ja ympäri jäljen ja takajäljen välillä lähtien lopulta oikeaan suuntaan. Alkumatka mentiin ihan tasaista kivaa metsänpintaa pitkin, mutta tässäkin Floralla oli todellisia vaikeuksia, se ei pysynyt jäljellä ja pyöri sinne tänne etsimässä jälkeä. Ikävä kyllä olin juuri tänään suunnitellut jäljen teemaksi maastonvaihdoksen hankalalle pohjalle... metsästä tultiin siis maankaatoalueelle, jossa kasvaa vaihtelevasti epämääräisellä pohjalla epämääräistä kasvillisuutta, kaikkea lupiinipusikosta paljaaseen soraan. Florallahan on usein vaikeuksia maastonvaihdoksissa ja lähes aina avoimilla paikoilla varsinkin suunnanmuutoksissa ja etenkin jos tuulee. Ja juuri siksi näitä pitäisi treenata... tämä meni nyt todella huonosti. Vähän kuin Vekan jäljestäminen eli pieniä pätkiä jäljestämistä, sitten tipahdus ja nokka ylhäällä poukkoilua. En vain päästänyt vääriin suuntiin ja käskin jäljestää, askel kerrallaan päästiin sitten loppukepille. Phuuh. Nämä työn alle nyt ankarasti!