Tänään osallistuttiin Floran kanssa Tavesin metsäjälkipäivään Miia Kiviahon ohjauksessa.

Sanoin, että haluan Floralle vieraan jäljen, jotta joudun menemään koiran perässä enkä voi ohjailla sitä takaisin jäljelle niin kuin omilla jäljillä tuppaa käymään. Toiveena oli sellainen suurin piirtein ykkösluokan jälki, saa olla vähän pidempikin ja ikää mielellään yli tunti. MR tallasi jäljen, joka vanheni puolitoista tuntia, ja sanoi sen olevan noin 600 metriä pitkä. Muun jälkiryhmän mielestä se oli ehkä kilometrin, ja kun huomioidaan että puolen kilometrin jäljen tallaa kymmenessä minuutissa ja pitkä isoaskelinen mies tallasi tätä 20 minuuttia niin... sovitaan nyt vaikka, että se oli noin 800 metriä. Maastokin oli... vaihtelevaa. Metsää, ryteikköä, reipas oja, ohdakkein ja nokkosin höystettyä heinikkoa, lisää metsää ja ryteikköä, normaalia metsää, kivikasan yli korkeaan heinikkoon ja siitä vielä puiden väliin tien viereen viimeiselle kepille. Ja lämpötilahan oli tänään reilusti yli hellerajan auringon paahtaessa armotta ja hyttysparvien hyökätessä. Me taistelimme jäljen kunnialla loppuun asti ja nostimme kaikki kepit!

Janaan ei nyt erityisesti panostettu, se oli tavallinen noin 15 metriä. Flora lähti hyvin, mutta otti takajäljen. Ympäri ja matkaan. Luulin ensimmäistä keppiä ehkä kolmoseksi kun matka tuntui niin pitkältä, mutta ykkönen se oli. Ryteiköissä painoin vaan päätä alas ja rymistelin oksien alla vilistävän koiran perässä. Ojan ylityksessä heinikkoon oli vähän hakemista, ylityspaikka ei ollut ihan sama. Onneksi oli kunnon vaelluskengät jalassa. Heinikossa Flora nosteli tassujaan nokkosten takia, onneksi tästä päästiin pian takaisin metsään. Kakkoskeppi nousi. Kolmonen hämäsi, merkki oli jäänyt pois ja Flora ilmaisi kepin hajua pienen kumpareen alta, keppi löytyi vasta sen päältä. Yksi keppi oli heti pienen puunrungon jälkeen, mutta Flora poimi senkin hyvin. Kulmia oli useita ja ne mentiin tavalliseen tapaan eli osa vallan mainiosti, osasta yli ja sitten pyörittiin etsimässä jälkeä. Viitoskepillä sain vinkin, että matkaa kuutoselle on vielä reippaasti ja loppupää korkeaa heinikkoa, joten voisi harkita lopettaa jo viitoselle. Päätin nyt sitten kuitenkin jatkaa loppuun asti. Flora tietysti läähätti kovin ja loppua kohden pysähteli välillä kyselemään, mitä se ei yleensä tee, eli haastetta kyllä oli ja koira väsyi. Sanoin vain JÄLKI ja kehuin kun koira lähti taas työskentelemään. Loppupäässä ennen heinikkopalstalle menoa Flora väisteli kivikasaa, joka piti ylittää, ja menikin toisesta kohdesta heinikon puolelle. Heinikonkin se selvitti kyllä, mutta pyrähteli pakoon kuivia korkeita kasvinvarsia, joita jälkiliina heilutti ja rahisteli, ja alkoi muutenkin olla aika kuitti. Heinikosta päästiin vielä tien viereen puiden väliin. Loppukeppiä etsiskeltiin hetken aikaa, mutta senkin Flora nosti itse. Ja valjaiden poistamisen jälkeen pomppi vielä motskua taskusta ja halusi taistella :)

Eli VAU! Upeaa Flora! Oli tämä melkoinen rykäisy tämän alkuvuoden pikkujälkien ja janatreenien päälle. Jälkiryhmä vielä perässä kommentoimassa. Mutta juuri tätähän täältä lähdettiin hakemaan ja sitä saatiin! Tottakai kysyin välillä oikeaa suuntaa, mutta kun pyörittiin hakemassa jälkeä ja luin koirasta, että se nosti sen uudestaan, lähdin vain perään ja oikeassa oltiin joka kerta. Itselleni tuli noottia siitä, että hilaudun jatkuvasti lähemmäs koiraa ja olin välillä liian lähellä, enemmän voi antaa liinaa ja tilaa koiralle. Kulmatyöskentelystä kysyin kouluttajalta, mutta päätettiin, ettei tehdä siitä ongelmaa, koska osa menee niin hyvin ja muissakaan jälkeä ei hukata. Janatreeniin sain vinkin hyvältä kuulostavasta harjoituksesta. Takajäljestä en stressaa, koska niitä tapahtuu niin satunnaisesti. Erityisesti Floran varma esineilmaisu sai kehuja, kepithän ovat metsäjäljellä pääasia (janan lisäksi). Ja kun tämä oli suurin piirtein avoimen luokan tasoinen jälki, sain vahvistuksen sille että nyt edetään maastoissa oikeasti, koira osaa jo ja tarvitsee haasteita. Fantastinen jälkipäivä kaikista ötökänpuremista, naarmuista ja kuumuudesta huolimatta :)