Floran kanssa collieyhdistyksen Turun alaosaston järjestämällä jälkileirillä Kuralan kartanolla. Oli vallan mainio leiripaikka, kivat metsät, hyvä kouluttaja, Timo Leppä Turun käyttökoirakerhosta, ja hauska porukka, eipä siitä leiri parane kun sääkin oli suosiollinen!

Lauantaina toiveeni oli saada Floralle kakkosluokan tasoinen kokeenomainen jälki vain vähän lyhyemmällä janalla kun ne ovat vähän työn alla. Sellaisen AS meille tallasikin varsin vaihtelevaan maastoon. Jälki ehti vanheta kaksi tuntia hellesäässä. Reilun kymmenen metrin jana oli oikein hyvä, Flora eteni suoraan ja vain hiukan oikaisi jäljelle. Nykäystä varoessani pidin liinaa liian löyhästi ja se lipsahti käsistäni, joten Flora pääsi huristelemaan jäljen alun aika haipakkaa. Ensimmäinen keppi nousi. Sen jälkeen metsä vaihtui ojitettuun suohon ja Flora tuntui haeskelevan jälkeä kovasti. Se myös näytti kovasti haeskelevan keppiä – jäljentekijä oli huiskinut itsestään hämähäkinseittejä ja sehän riittää jättämään maahan käden hajua, jota Flora haluaisi ilmaista. Sehän ilmaisi aiemmin kaikkia kiviä ja lehtiä ja mitä vain, mihin käsi oli koskenut vain hipaisemallakin, mutta nykyään se vain tarkentaa ne ja jatkaa matkaa; kepillä se taas vie kuononsa kepin päästä päähän tarkistaen, että hajun lisäksi paikalla on haluttu pitkulainen objekti.

Tästä tultiin hiekkatien ylitykseen. Flora näytti ylittävän tien hyvin, mutta heti tien jälkeen se jostain syystä hukkasi jäljen. Tässä haeskeltiin jälkeä pitkään ja hartaasti. Olisi tietysti mahtavaa, jos koira hoitaisi homman itse, mutta en päästänyt sitä väärään suuntaan, koska Flora olisi lähtenyt ties kuinka kauas eikä silloin jälkeä olisi enää löydetty. En tietenkään myöskään ohjannut sitä jäljen päälle. Menin perässä sen tehdessä ison lenkin takaisin tielle. Tiellä se nuuski pitkään, nosti jäljen uudelleen ja eteni varman oloisesti. Nyt päästiin ison ojan reunalla olevaan kulmaan ja siitä ojanpiennarta pitkin ojan ylitykseen ja eteenpäin. Kakkoskeppi kuitenkin jäi tänne jonnekin tien jälkeen.

Kangasmetsää, kolmoskeppi, neloskeppi, kangasmetsää. Kulma ja kulmasta reippaasti yli. Flora etsi jälkeä, mutta väärästä suunnasta – minä, jäljentekijä ja kouluttaja olimme jo ylittäneet kulman eikä Flora lähtenyt kiertämään taaksemme hakemaan jälkeä, vaan olisi lähtenyt taas posottamaan jonnekin eteenpäin ja käppäili vain ympäriinsä, kun ei päässyt. Hetken pyörimisen jälkeen otin järjen käteen, toin Floran takaisinpäin siihen kohtaan, jossa varmasti oltiin vielä jäljellä, ja lähetin siitä jatkamaan – nyt se otti kulman täydellisesti ja päästiin jatkamaan kallion päälle. Kallion päällä Flora nosti taas päänsä ja alkoi lusmuilla, mistä sanoin sille NYT NOKKA MAAHAN. Flora totteli heti ja jäljesti nätisti viitoskepille, joka oli ihan lähellä. Jäljessä oli runsaasti haastetta, ja vaikeissa paikoissa jouduin useita kertoja käskemään Floraa tekemään töitä. Se totteli ja skarppasi heti, mistä kouluttaja kehui sen paineensietokykyä.

Viitoskepillä en voinut edes juottaa koiraa järjettömän kokoisten paarmojen hyökätessä niin armottomasti. Olisi mielelläni pitkällä jäljellä pitänyt kepeillä kunnon huoltotauon jakaen suorituksen selvästi kuuteen kepiltä kepiltä kulkevaan lyhyeen jälkeen lähtöineen ja loppuineen. Oli kuitenkin pakko paeta paarmoja. Flora kyllä jatkoi hyvällä vireellä ja vauhdilla. Viitoskepiltä jyrkkää kalliota alas vähän liiankin vauhdilla. Kuutoskeppi ojitetulla suolla. Valjaat pois ja rämmintä tielle, Flora pomppi kaivaen lelua taskustani ja halusi taistella, taistella, taistella ärrr purrr.

Hyvä harjoitus. Kilometri ei tuntunut loputtoman pitkältä eikä koira edes väsynyt. Kepeistä nousivat kaikki, joiden kohdalla Flora oli oikeasti jäljellä. Pari harmittavaa hukkaa selvitettiin kun oli apuja mukana vahvistamassa oikea suunta, oltaisiinko muuten selvitty? Tosin näin koirasta, koska se on jäljellä ja koska ei. Ahdistuin taas kulmista, mutta eivät ne olleet (tämänkään) kouluttajan mielestä niin epätoivoisia. Lisää treeniä vaan.

Iltapäivällä tein Flora vielä kaksi puolen tunnin ikäistä jäljenpätkää, toisella oli muutama kulma + keppi, toisella oli tien ylitys + keppi. Flora sinkoili into piukassa jäljelle, mutta ei oikein ollut ajatus hommassa mukana enää tässä vaiheessa päivää, vaan homma meni vähän ranttaliksi. Kovin iloisena häntä heiluen se kyllä jäljesti kun oli oma jälki. Ja tien ylitys oli hyvä.

Sunnuntaina tehtiin vähän tottista leiripaikan nurtsilla. Seurauttelin Floraa muutaman kymmenen askelen pätkiä. Hyvinhän se seurasi. Parista pätkästä kehut, parista taisteluleikkipalkka. Luoksetulo + eteenmeno lelupalkalla normisetti. Loppuun parin minuutin paikkamakuu 30 askelen päässä toinen koirakko häiriönä, kävin pari kertaa palkkaamassa illalta tähteeksi jääneellä grillatulla makkaralla. Tässä ei ongelmaa, no vähän vinkumista toisen tehdessä agiesteitä.

Ennen kotiinlähtöä vielä esineruutu. Tallattiin 30 metriä leveä ja 50 metriä syvä ruutu mukavalle helppokulkuiselle suolle. Yksi esine vasempaan takakulmaan, toinen keskikohdasta oikealle ja kohti etureunaa, kolmas lähiesine oikeassa reunassa. Flora nosti esineet kolmella kauniilla suoralla pistolla, hienoa! Kahdesta vain kehut, kolmannesta lelupalkka ja taas taisteltiin niin että hiekkatie pöllysi. Optimaalinen ruutu – jos nyt ei huomioida viimeisen esineen räkimistä pari kertaa... se oli muovieläin, joka oli ehkä edellisen koiran kuolastama ja sitten vielä hiekkaistui Floran tiputellessa sitä, joten yyf. Sitten lenkille ja kotio.