Esineitä takametsässä. Kävelin neljä suoraa pistoa: kolme rinnakkain kymmenen metrin välein 30 metrin syvyyteen (tässä ei pääse pidemmälle kun tulee routa ja rospuutto vastaan, mutta on niin kiva ja tasainen lähipläntti), sitten yhden samanlaisen polulta vastakkaiseen suuntaan rivin viimeisestä pistosta. Hain kotoa yhden koiran kerrallaan.

Flora haki kaksi ensimmäistä. Pinkaisi pistoille ja melkein saman tien esineineen takaisin. Kehaisin Floran ottaessa esineen (Palveluskoirakokeiden säännöt ja lajiohjeet, s. 60: Innostava kehotus koiran ottaessa esinettä tai kun se on juuri ottanut esineen ei alenna arvosanaa.), mutta seisoin rentona ja katselin kauas sen tullessa, hengitin syvään Floran istuttua eteen ja sitten otin irrotuksen hyvin rauhallisesti – ja esineet pysyivät suussa. On se vaan herkkä sille, että vähänkin kun heilun, alkaa suu käydä ja esine putoilla. Ensimmäisestä vain kehut, toisesta taisteluleikkipalkka farkunlahkeella. Hyvät taistelut, tähän ollaan siis palattu, koska kyllä se on se Floran juttu. Mutta sen pitää olla oikeassa vireessä. Jos fiilis ei ole optimaalinen tai on jotain säätöä, ruoka on parempi.

Veka haki viimeisen piston samaan suuntaan, tässä ei ollut mitään häikkää. Sitten kehut, ympäri ja lähetys toiseen suuntaan, jotta Veka ei päässyt jumittamaan edelliselle paikalle. Se ei lähtenyt suoraan pistoa pitkin, mutta korjasi suunnan eli nokka oli kyllä auki. Esine nousi hyvin ja pallopalkka. Hyvät etsinnät siis, mutta Veka oli jotenkin vauhditon niin kuin eilenkin. Se saa kyllä maata äksänä sängyssä koko viikonlopun, kun lähden Floran kanssa jälkileirille.