Jos olisi pakko valita vain yksi koiraharrastuslaji, tulisi kyllä agia ikävä, koska se valinta olisi metsäjälki. Siinä vaan on sitä jotain. Ja nimenomaan metsäjäljessä kun mennään vaan koiran kuonon varassa joko eksyksiin tai ei...

Molemmille tunnin vanha pienoisjälki takametsään (mihin ei kunnollisen pituisia jälki mahdu, mutta perjantaisin ei kunnon treeniä ehdikään). Floran treenin ideana oli jana. Siihen kannattaa panostaa, paljon pisteitä kiinni ja helppo treenata. Taas reilut kymmenen metriä, piti tehdä pidempikin, mutta maaston hahmottaminen... joo. Flora eteni hyvin, oli lähdössä vinoon, mutta korjasi suoraan – saatoin vaistomaisesti pikkiriikkisen kiristellä liinaa. Nosti jäljen hyvin ja lähti vipeltämään oikeaan suuntaan. Pätkässä oli kaksi kulmaa, Flora viipotti molemmista sen verran ulos, että joutui etsimään jäljen uudestaan. Lopussa jemmapurkki. Valjaat pois ja Flora pomppi tunkien nokkaansa treeniliivin taskuun. Olihan siellä lelu, teddykarvapatukka. Nyt jostain syystä Flora repi taas lelua ihan into piukassa. Leikittiin nyt sitten kunnon taistelut. Hyvä treeni, jana oli pääasia ja se pelitti!

Vekan päässä tuntui joku lamppu syttyneen. Se käveli jäljelle rauhallisesti. Valjaat päälle. Veka katseli hiljaa kuono heiluen metsään päin. Käveltiin jälkeä kohti, Vekan kuono painui maata kohti. Pari askelta ennen jälkeä sanoin JÄLKI – Veka eteni, nosti jäljen ja vain lähti jäljestämään. Ensimmäiset parikymmentä metriä aivan huikeaa jäljestämistä! (Vekan mittapuulla siis.) Ei kuitenkaan kestänyt koko matkaa. Veka veti taas välillä vallan mainiosti, välillä tipahti jäljeltä ja jäi kyselemään ja ihmettelemään. Kävelin perässä, kun se jäljesti, ihmetellessä odotin vähän, että se lähtisi, ja toistin käskyn, jolla se lähti taas etenemään jokseenkin jälkeä pitkin. Tosi korkealla nenällä, mutta mitä voi odottaa neljävuotiaalta agikoiralta, joka ei ole koskaan joutunut työskentelemään maavainulla ja ajaa yhtäkkiä tunnin tuoretta jälkeä kosteassa korkeassa varvikossa... eikä Vekasta olla mitään tarkantarkkaa jäljestäjää tekemässäkään, vaan tavoitteena on pysyä jäljellä sen verran, että kepit löytyvät. Lopussa Vekan häntä alkoi yhtäkkiä heilua, kun se sai vainun pallosta ja tonkaisi sen esiin sammalesta. Hienoa Veka! Monitoimilassie lähtee joka lajiin :)