Vähän kehnommanpuoleiset treenit tänään Vekan agitunnilla, harvinaista. Tehtiin rataa, joka oli aivan liian vaikea. Heti kun joku vaikea kohta onnistui, oli seuraava koukku nokan edessä ja epäonnistui eikä koiraa päässyt palkkaamaan mistään. Alussa hypyt suoraan, rinnakkainen hyppy toinen suuntaan, putki, rengas ja kepit. Tähän asti päästiin hyvin, mutta kepeiltä jatkettiin uukkarilla pituudelle ja siitä putken kauempaan päähän eli en voinut juosta kepeillä edelle ja Vekahan ei niitä yksin loppuun tee. Jos jäin taakse, se jätti kepit kesken, ja jos kipitin rinnalla, ei ollut mitään saumaa ehtiä putkeen vientiin. Hermostuin tämän vääntämiseen. Putkesta hyppy, toinen takaakiertona, takaisin putkeen ja putkesta suora avokulma kepeille. Hypyt ok, mutta Veka änki kepeille toiseen väliin ja taas saatiin vääntää. Sitten uudestaan sama vääntö loppuun asti pujottelusta ja jatkoon ehtimisestä, nyt hypylle, takaakiertoon ja hypyn kautta A:lle. Tästä loppuun A, keinu, hyppyjä, putkesta hyppy takaakiertona pakkovalssilla ja loppuhyppy, meni ihan ongelmitta, joten tähän lopetettiin. Ikävän paljon tuli vääntämistä, mutta minkäs teet kun ei vaan onnistu.

Agista suoraan jälkitreeneihin. Kivan kostea jälkikeli. Veka sai kokeilla vieraan jäljen ajamista. Kaaren muotoinen tunnin ikäinen jälki, noin sata metriä. Alku meni ihan tassuun, Veka otti vahvasti ilmavainua väärästä suunnasta ja veti sinne, siellä oli jotain kiinnostavaa tuoksumassa. Näin se meni alkupäähän jemmatun tennispallon ohi, mutta otin sen nyt sitten vähän matkaa takaisin ja uudestaan niin löydettiin pallo. Veka jäljesti välillä pieniä pätkiä oikein hienosti, sitten taas tipahti kyydistä ja jäi ihmettelemään. Loppupäätä kohti meno parani ja loppuun jemmatun narupallon Veka löysi itse. Lisää treeniä vaan Vekalle ja reilusti pidempää jälkeä niin se ehtii päästä kunnolla jäljen imuun!

Floralle noin 250 metrin reilun tunnin vanha vieras jälki kolmella kepillä. Reilun kymmenen metrin jana oli SUPER! Flora eteni vauhdilla suoraan ja nappasi jäljen heti oikeaan suuntaan. Ensimmäiselle kepille asti hieno työtä :) Sen jälkeen tuli joku hukka, kulmasta ulos? Sielläpäs pyörin kun kerran halusin pimeän jäljen ilman merkkejä joutuakseni oikeasti lukemaan koiraa. Toiselle kepille tultiin jotenkin ihan kummallisesti. Siitä jatkettiin hyvin, kunnes taas pyörähdeltiin vähän jossain. Loppusuora meni pitkän pätkän parin metrin päässä polusta, tässä meinasi jo usko loppua ennen kuin edessä siinteli kuin kahvila moottoritiellä viimeisen kepin merkki. Flora pysyi siististi jäljellä eikä harhautunut polulle, hyvä! Mainio treeni muutenkin. Kyllä se jälkeä ajaa, etsii itse, ei kysele, nostaa kepit. Hyvä Flora :)